Syksyn Night Visions -festivaalin ohjelmisto laajenee paljon kauhun ulkopuolellekin

Helsingin elokuvateatteri Maximissa ja Kinopalatsissa 30.10.–3.11.2013 tarjoiltava yli 30 elokuvan kattaus on paljon muutakin kuin kauhua, fantasiaa ja toimintaa. Valtakunnan ehdottomin elokuvafestivaali Night Visions tekee näyttävän paluun Helsingin valkokankaille Halloween-juhlaviikolla. Viisipäiväisen Night Visions Maximum Halloween 3013 -festivaalin ohjelmisto on laajempi ja monipuolisempi kuin koskaan.

Yli 30 pitkän elokuvan kokonaisuuden kärkinimikkeet on poimittu käsin maailman merkittävimmiltä elokuvafestivaaleilta. Pakettia täydentävät aiemmin Suomessa valkokankaalla esittämättömät klassikkoelokuvat. Ydinlajityyppejä ovat tuttuun tapaan kauhu, fantasia ja toiminta, mutta valinnoissa on pyritty myös rohkeasti kohti uusia aluevaltauksia. Keskeisiä uusia painopisteitä ovat muun muassa kotimainen elokuva ja dokumentit.

Suomalaisohjelmiston kiinnostavinta kärkeä edustaa suomalais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto SAMPO (1959, ohj. Aleksandr Ptushko), harvinainen filmatisointi Kalevalan ikonisesta hyvän ja pahan taistelusta. Elokuva esitetään nyt restauroidulta 35 millimetrin filmikopiolta, jota ei ole nähty Helsingin kankailla tällä vuosituhannella.

Festivaalin kotimainen maailmanensi-ilta on apokalyptisiin maisemiin sijoittuva lyhytelokuvatapaus NIGHTSATAN AND THE LOOPS OF DOOM. Tuotteliaan monitaiteilija CHRZUn ohjaaman tarinan keskiössä ovat Nightsatan-yhtyeen jäsenet. Suomi-kokonaisuutta sivuaa myös Renny Harlinin tuorein ohjaus, tosipohjainen kauhutrilleri THE DYATLOV PASS INCIDENT (Yhdysvallat/Iso-Britannia/Venäjä 2013), ja sen kruunaa festivaalin avajaispäivän Finlandia-gaala, jossa esitettävä elokuva ilmoitetaan myöhemmin.

Kansainvälisen ohjelmiston jo varmistuneita kärkinimiä ovat räväkkä toimintadraama FILTH (Iso-Britannia 2013), joka perustuu Irvine ”Trainspotting” Welshin romaaniin ja marssittaa kankaalle James McAvoyn esittämän korruptoituneen poliisimiehen, sekä Hollywood-supertähti Joseph Gordon-Levittin esikoisohjaus, pornoriippuvuuskomedia DON JON (Yhdysvallat 2013). Tämän kevään Cannesin festivaalin kohutuimpien elokuvien joukkoon kohonnut WE ARE WHAT WE ARE (Yhdysvallat 2013, ohj. Jim Mickle) on mehukas kannibaalitrilleri. Alex van Warmerdamin nyrjähtänyt ja hämmentävä jännitysdraama BORGMAN oli puolestaan ensimmäinen hollantilainen elokuva Cannesin kilpasarjassa 38 vuoteen.

Dokumenttielokuvien sarjan lippulaivana nähdään SXSW-festivaalin yleisöpalkinnon tänä keväänä voittanut A BAND CALLED DEATH (Yhdysvallat 2012), tarina Detroitissa 1960-luvulla syntyneestä punkin todellisesta pioneerista, Death-yhtyeestä. Kolme mustaa detroilaista veljestä keksi punkin ennen punkia – aikana, jolloin mustien piti soittaa motownia. Kukaan ei tiennyt bändin olemassaolosta vuosikymmeniin. Sitten löytyi nauhoja hämmentävän kovista biiseistä. Suku, sukupolvi- ja kulttuurivallankumoustarina samassa dokkarissa.

Night Visions Maximum Halloween 3013 -festivaalin koko ohjelmisto julkistetaan lokakuun ensimmäisellä viikolla. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 11.10. Finnkinon verkkokaupassa sekä festivaaliteattereissa Maximissa ja Kinopalatsissa.

Mahdollisesti jotain samankaltaista