Swans-vokalisti Michael Gira Folks-festareiden pääesiintyjäksi

Viime vuonna comebackin tehneen ja toukokuussa myös Suomessa vierailleen Swans-yhtyeen vokalisti Michael Girasaapuu keväällä Helsinkiin. Akustisen soolokonsertin soittava yhdysvaltalaisartisti nähdään lauantaina 21. huhtikuuta Korjaamolla Folks-Festareiden pääesiintyjänä.

Vuonna 1982 perustettu Swans on yksi merkittävimmistä newyorkilaisista vaihtoehtoyhtyeistä, ja kokoonpanolla on ollut mittaamaton vaikutus esimerkiksi no wave-, post-punk- ja metallimusiikin kehityskaarille. Äärimmäisen kovaäänisen yhtyeen johtohahmo Michael Gira on kuitenkin luonut uraa myös täysin vastakohtaisella tyylillä, ja nyt artisti saapuu ensimmäiselle akustiselle soolokeikalleen Suomeen.

Swansin hajottua 90-luvun lopulla, Michael Gira keskittyi soolouraansa, Angels of Light -yhtyeeseensä sekä Young God -levy-yhtiönsä pyörittämiseen. Edellinen soololevynsä I Am Not Insane vuonna 2010 julkaissut artisti muistetaan myös yhteistöistään esimerkiksi Devendra Banhartin ja Akron/Familyn kanssa. Muiden kiireidensä ohella Michael Gira on myös julkaissut kirjoja sekä spoken word -levyn

Folks-festivaalien päiväkohtainen ohjelmisto

Perjantai 20.4.2012

Dumari & Spuget
Minä & Ville Ahonen
Mikael H & The Siberians
Janne Westerlund
Iida Umpikuja

Lauantai 21.4.2012

Michael Gira (USA)
Risto (soolo)
Vuk
Mikko Joensuu
Bon Jouni

LIPUT:
1 päivä – 12/14 EUR // Korjaamolaisille 11/13 EUR
2 päivää – 18/20 EUR // Korjaamolaisille 17/19 EUR

Hintoihin lisätään lippujen toimituskulut. Ennakko: Tiketti ja Lippupiste