Swans ei antanut armoa

swans_thorKlubi Tampere 10.5.2011 (Jukka Kastinen / teksti)
Tavastia Helsinki 11.5.2011 (Jarkko Veijalainen / kuvat ja loppusanat)

Jo kertaalleen kuopattu Swans yllätti ystävänsä pitkän hiljaiselon jälkeen ja julkaisi viime vuoden puolella My Father Will Guide Me Up A Rope To The Sky -nimeä kantavan albumin. Vuonna 1982 perustettu yhtye ei ollut aiemmin vieraillut Suomessa, joten uuden tulemisen myötä mahdollistettua iltaa odotettiin takuulla hartaudella.

Michael Gira lupaili jo Noisen haastattelussa illasta tulevan mielenkiintoisen. Tuoreimman levyn komea avausraita No Words/No Thougths kestäisi kymmenen minuutin sijaan puoli tuntia, ja mukaan mahtuisi täysin uutta materiaalia.

Jo lipunmyynnin luota löytyi varoitus kovasta äänentasosta, minkä kyllä uskoi todeksi viimeistään basistin lyödessä avaustahdit soittimestaan. Ensimmäinen kappale venyi luvattuun mittaansa; alussa oli vain taustamelu, sitten lavan kansoittivat lyömäsoittajat, ja viimeisenä paikoilleen asettuivat ainoat alkuperäisjäsenet Gira ja Norman Westberg, joista jälkimmäinen tuntui olevan koko keikan ajan hieman eksyksissä.

Swans keskittyi lähinnä uuteen materiaaliin. My Father… -levyltä käsiteltiin majesteettisen avausraidan lisäksi Jim, Eden Prison ja Little Mouth. Viimeisin kuvaa iltaa täydellisesti. Levyllä hyvinkin rauhallinen kappale muovautuu livetilanteessa väkivaltaiseksi vyörytykseksi, jonka päätteeksi Gira laulaa ilman säestystä muutaman rivin ennen kuin poistuu yhtyeensä kanssa lavalta.

Väliin mahtuu muutama itselleni tuntematon kappale, sekä Sex, God, Sex, jonka raivoisa tulkinta kulkee pitkin selkäpiitä. Giran ja Jeesuksen välienselvittely kääntyy ensin mainitun voitoksi ilman selittelyjä.

Swans sai aikaan jumalattoman äänenpaineen, joka tutisutti rintakehää ja sai haukkumaan henkeä. Yhtye oli muokannut kappaleistaan toinen toistaan raskaampia versioita, lähes monumentteja, joissa jylhä toisto vei tilan yksityiskohdilta.

Kun keikka kesti yli kaksi tuntia, syntyi väistämättä tilanteita, jossa yhtyeen härkäpäinen taonta ei enää vetänyt sisäänsä vaan jätti ulkopuoliseksi: ilmeilevä Gira laskee neljään, rumpalit takovat ja kitaristit toistavat samaa nuottia – ja minä seison ja katselen, kun en muutakaan osaa. En ole hetkeen tuntenut oloani yhtä hämmentyneeksi.

Swans ei antanut armoa, vaikka olisin sitä edes hetkeksi kaivannut.

swans

Seuraavana päivänä Tavastialla ja kuukausi aiemmin Roadburnin keikat noudattivat samaa kappalevalikoimaa, mutta jokainen Swans esitys on erillainen runsaan improvisaation myötä. Kappaleet sananmukaisesti elävät ja muusikot antavat musiikin viedä mennessään. Swans on yksinkertaisesti vaikuttava keikka-yhtye ja ennenkaikkea hämmentävän hieno ja pysäyttävä taidekokemus.

Mahdollisesti jotain samankaltaista