Susan Aho : Pieniä Eleitä – “Kansanmusiikkiympyröistä onnistuneen popisti omilleen”

(Me & Music Oy, 2020 / jakelu: Magnum Music)

Kansanmusiikkiyhtyeiden Värttinän ja vuosien takaisen euroviisuedustaja Kuunkuiskaajien riveistä tuttu laulaja/ harmonikansoittaja Susan Aho on julkaissut pitkään hauduttelemansa debyyttialbumin. “Pieniä Eleitä” on ilahduttavan moneen musiikilliseen tyylisuuntaan rönsyilevä, folkahtavan etnahtava pop-albumi. Sillä esiintyvä soittajakaarti Roope Aarnio (kielisoittimet), Tero Hyväluoma (viulu), Matti Kallio (koskettimet, ohjelmointi, harmonikka, tinapillit, taustalaulu, miksaus ja osittain äänitys), Mikko Taipale (rummut ja perkussiot) sekä Anssi Växby (basso) ovat soitannollisilta otteiltaan takuuvarmaa ammattilaistasoa.

Albumin ehdottomat kulmakivet ovat 1990-luvulla vaikuttaneesta Kuopus-yhtyeestä tutun Antti Ruudun ja Ahon yhteistyössä kirjoittamat, kokonaisuuden komeasti avaavat kappaleet. Kyseessä ovat viehkeillä karibialaistyylisillä perkussiorytmeillä maustettu, tanssijalan helposti vipattamaan saava, slaavilainen duuritunnelmointi “Tulevaan” ja albumilta suvereeniksi kotimaisen pop-musiikin mestariteokseksi nouseva albumin nimikkobiisi. “Pieniä eleitä” on syvältäkouraisevan kaunis ballaadi, jonka vaivihkaa tajuntaan kutoutuva melodinen rakenne upeine käänteineen on komeinta luomusti valmistettua, kotimaista pop-musiikkia pitkiin aikoihin. En tiedä, onko albumin äänittäjänä toimineella Jyri Riikosella ollut mitään osuutta asiaan, mutta kappaleen kertosäkeen laulumelodiasta ja sointukierrosta tulee ainakin allekirjoittaneelle mieleen Riikosen omalle vaihtoehtorock-yhtyeelle, Pronssiselle Pokaalille tyypilliset, erittäin kauniit sävellykselliset piirteet. Albumin avaavien kappaleiden kohdalla myös tuotanto on onnistunut nappiinsa. Biisikaksikko on tyylillisesti muutenkin albumin moderneimmalta tuoksahtavaa materiaalia.

“Pieniä eleitä” -albumilta edukseen nousevat myös jäyhän hienon, niin ikään ajanmukaisen konetaustan omaava, raikkaan akustisen kertosäkeen välillä leikittelevä “Kaunis kuva”, leikkisästi mustalaismusiikin puolelta essenssinsä ammentava, vapauden kaihosta riemukkaan tuliseksi rakkauslauluksi yltyvä “Riutunut sydän” ja lohduttomuuden syövereissä kauniisti kehräävä “Yksinäisyys”. Kuubalaisen rytmimusiikin tontilla vieraileva, melankolinen “Eksynyt” lukeutuu myös albumin onnistuneimpien biisien joukkoon.

Mukaan on valitettavasti myös päätynyt pari tavanomaisempaa tai mitäänsanomattomampaa “hölkkää”. Näistä ensiksi mainittakoon sinällään pysäyttävästi ajan myötä näivettyneitä ihmissusuhteita kuvaava, iskelmällinen Suomi-kantri “Puhu minulle” ja Tuula Amberlan soolouran suuruuden päivät mieleen tuova, jazzahtava foxtrot “Nöyrä poika”. Bilebiisinä livenä varmasti hyvinkin toimiva, kiihkeällä junakompilla etenevä jazzahtava irrottelu “Päästä irti” on levyversiona muuhun albumin materiaaliin nähden sieltä yksiulotteisimmasta päästä. Pariisilaistyyppisellä harmonikan soitolla kuorrutettu, oikein toimivan rungon omaava albumin päätöskappale “Kadunkulkija” olisi puolestaan kaivannut vokaalitulkintaansa enemmän lihaa luiden ympärille.

Tässä tullaan yhteen albumin mukanaan tuomaan kehitystarpeeseen. Susan Ahon puhdas ja ammattimaisen notkea lauluääni saa esimerkiksi Värttinän kappaleissa olennaista tukea Mari Kaasisen ja Karoliina Kantelisen rikkailta stemmoilta ja äänensävyiltä. Sooloalbumillaan pelkistetysti miksattuna Susan Ahon laulu jää levyversioissa monessa kohtaa piirun verran ohueksi ja värittömäksikin runsaiksi sovitettujen kappaleiden vaatimaan skaalaan nähden. Ehkä taustalaulajien runsaampi käyttö seuraavalla albumilla ja livenä saattaa petrata asiaa.

Ilahduttavaa albumilla on, että tekstien osalta “Pieniä Eleitä” sisältää jämäkän rohkeita havainnointeja ja kielikuvia. Tekstit käsittelevät tyylillä ihmiselämän arkojen asioiden lisäksi sen lopullisuutta. Sillä ei jäädä lässyttelemään tyhjänpäiväisyyksistä, sorruta erikoisuudentavoitteluun tai yltiöpositiivisuuteen. Perinnetietoisuudessaan kyseessä on Susan Aholta onnistunut debyyttialbumi, jonka juuret ovat syvällä ja laajalti useassa maaperässä. Albumin pariin palaa mielellään uudelleenkin. Kolme ja puoli pinnaa pyöristyy Noise.fi:n asteikossa ylöspäin tasalukuun.

4/5