Sultan of swing Mark Knopfler keikalle Hartwall Arenalle kesäkuussa

Mark Knopfler, yksi menestyneimmistä brittimuusikoista kautta aikojen, lähtee tuoreen soololevynsä Privateering myötä kiertueelle. Huhtikuussa käynnistyvä kiertue käsittää 25 Euroopan eri maata ja pysähtyy sunnuntaina 9. kesäkuuta 2013 Hartwall Areenalla, Helsingissä. Liput englantilaiskitaristin ja hänen 8-henkisen yhtyeensä konserttiin tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 10. syyskuuta.

Mittavasta elämäntyöstään monesti palkitun Mark Knopflerin levyjä on myyty yli 120 miljoonaa kappaletta, kun mukaan luetaan Dire Straits -klassikkoalbumit ja hänen säveltämänsä elokuvamusiikki. Viimeisestä Dire Straits -keikasta on tänä vuonna kulunut 20 vuotta ja nyt julkaistava Privateering onkin ahkeran lauluntekijän kahdeksas soololevy. Knopflerin uran ensimmäinen tupla-albumi sisältää peräti 20 uutta kappaletta. Miehen tavaramerkit ovat tallella, ja toteavan tarinoiva laulutyyli sekä hieno ajattomuuden tuntu leimaavat näitäkin sävellyksiä.

[youtube gjJzlIedCuo]

Uunituoreen levyn lisäksi Knopfler odottaa kovasti pääsevänsä yhtyeineen tien päälle ensi vuonna. Se on kuin olisi pienen taistelulaivan kapteeni, nautin kovasti tiimihengestä kiertueella, Knopfler kuvailee. Uuden materiaalin lisäksi yleisö pääsee kiertueella nauttimaan myös Knopfler-klassikoista. Vanhojen Dire Straits -kappaleiden juttu on se, että ne ovat kuin tienviittoja ihmisten elämässä. Pidän vanhojen biisien soittamisesta, kirjoitin ne ihmisille ja ihmiset haluavat kuulla niitä, se on yksinkertaista, Knopfler on sanonut.

Tasaisin väliajoin Pohjoismaihin suunnannut Mark Knopfler konsertoi Suomessa viimeksi huhtikuussa 2008. Sitä aikaisemmin kitarasankari on nähty täällä 2005, 2001 sekä stadionsuosikki Dire Straitsin johtohahmona vuosina 1985 ja 1992.

KONSERTTI:
Su 9.6.2013 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin ma 10.9.2012 klo 9.00
58  euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,97e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.