Sting tähdittää Helsinki Classic Festivalia

Lauantaina, kesäkuun 16. päivä järjestettävä yksipäiväinen ulkoilmatapahtuma Helsinki Classic Festival valloittaa Helsingin vehreimmän ytimen pääesiintyjänään brittiläistähti Sting. Sting esittää rock-kokoonpanollaan täyspitkän setin parhaimpia hittejään sekä The Policen että soolouransa varrelta, joten energiaa ja rock-historian tunnetuimpia säveliä ei keikasta tule puuttumaan. Muita vahvistuneita esiintyjiä ovat Britannian hehkutetuin soul-ääni Rumer sekä Latebird’s All Stars solistivierainaan mm. Tuure Kilpeläinen, Tuomo, Jonna Tervomaa ja Anssi Kela. Lisää esiintyjiä vahvistetaan myöhemmin keväällä. Helsinki Classic Festivalin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 5. maaliskuuta Lippupalvelussa ja Menolipussa.

Sting tunnetaan monien roolien miehenä – hän säveltää, laulaa, kirjoittaa, näyttelee ja on aktiivisesti mukana ihmisoikeustyössä. Newcastlessa, Englannissa, syntynyt Sting muutti Lontooseen vuonna 1977 ja perusti The Policen Stewart Copelandin ja Andy Sumnersin kanssa. Menestyksekäs yhtye julkaisi viisi albumia ja nimitettiin vuonna 2003 The Rock and Roll Hall of Fameen. Soolouransa Sting käynnisti vuonna 1985 ja on sittemmin julkaissut 13 soololevyä. Juhlistaakseen pitkää ja menestyksekästä uraansa Sting julkaisi ”The Best of 25 Years” -kokoelman viime syksynä. Sting on on myynyt yhteensä lähes 100 miljoonaa albumia The Policen riveissä ja soolourallaan, sekä saanut lisäksi 10 Grammya, Golden Globen, Emmyn ja kolme Oscar-ehdokkuutta. Tänä kesänä Sting esittää keikoilla suurimman osan upeimmista hiteistään, joten Helsingissäkin on luvassa varmasti yksi kesän hengästyttävimmistä hittikimaroista.

Brittisoulin uutta tähteä Rumeria on verrattu useasti mm. Norah Jonesiin ja Karen Carpenteriin. Hänen pehmeä äänensä ja upeasti soulia, jazzia ja popia yhdistelevä musiikkinsa on kerännyt paljon ihailua. Laulajattaren debyyttialbumi ”Seasons Of My Soul” nousikin heti julkaisuviikollaan brittilistojen kärkisijoille ”Slow”- ja ”Aretha”-hittien siivittämänä. Esikoislevyllään platinamyynteihin yltänyt Rumer työstää parhaillaan uutta levyä, jolle tulee hänen tulkintojaan 60- ja 70-lukujen hiteistä.

Latebird’s All Starsin kohdalla voidaan puhua varsinaisesta superkokoonpanosta. The Latebirdsin muusikoista kootun taustayhtyeen lisäksi lavalla nähdään vierailevia solisteja Jonna Tervomaasta Anssi Kelaan. Bändin keikalla roots-musiikin klassikot saavat arvoisensa käsittelyn noin puolitoistatuntisen setin aikana.

Helsinki Classic Festival esittelee rockin klassikkoartisteja sekä sellaiseksi tähtääviä tuoreita tulokkaita. Kaisaniemen puisto täyttyy mahtavasta musiikista, laadukkaista ravintoloista sekä ennen kaikkea viihtyisästä tunnelmasta kaupungin keskeisimmän puiston siimeksessä. Yleisöllä on mahdollisuus tavata ystäviään ruoan ja juoman merkeissä puistofestivaaleilla kesälauantaina, samalla nauttien tähtiesiintyjien tarjoamasta laatuviihteestä. Helsinki Classic Festivalin toteuttavat yhteistyössä Live Nation Finland ja Eastway.

TAPAHTUMA
La 16.6.2012 Helsinki, Kaisaniemen puisto
Portit aukeavat klo 14, ikäraja K-18

LIPUT
69 euroa + mahd. toimituskulut. Kaikki paikat ovat seisomapaikkoja.
Myyntiin ma 5.3.2012 klo 9 Lippupalvelussa sekä Menolipussa

Mahdollisesti jotain samankaltaista