Steven Wilson saapuu jälleen Suomeen

Progressiivisen rockin suunnannäyttäjä Steven Wilson palaa Helsingin The Circukseen ensi keväänä. Kahdesti aiemmin The Circuksen loppuunmyynyt, uuden albuminsa elokuussa julkaiseva Steven Wilson esiintyy The Circuksessa lauantaina 24. helmikuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 12. toukokuuta Ticketmasterissa.

Steven Wilson julkaisee viidennen studioalbuminsa ”To The Bone” elokuussa. Melodisesti vaikuttavaksi kuvailtu uusi levy on Wilsonin hatunnosto hänen nuoruutensa suurille progepop-levyille, kuten Peter Gabrielin ”So’lle”, Talk Talkin ”Colour of Springille” ja Tears For Fearsin ”Seed of Lovelle”.

Porcupine Treen nokkamiehenä maailmanmaineeseen noussut Steven Wilson julkaisi ensimmäisen soololevynsä ”Insurgentes” vuonna 2008. Tuleva ”To The Bone” on seuraaja vuoden 2015 menestyslevylle ”Hand.Cannot.Erase.”, jonka laaja kiertue toi Wilsonin Suomeen peräti kahdesti – vuosina 2015 ja 2016, jolloin molemmat keikat The Circuksessa olivat loppuunmyytyjä.

KONSERTTI
La 24.2.2018 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin pe 12.5.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 42,50 euroa Ticketmasterista