Steen1:n joukkorahoituslevy tulee markkinoille Monspin kautta perinteisesti CD:llä

Syksyn aikana mediassa ja virkavallassa huomiota herättänyt rap-artisti Steen1:n (Seppo Lampela) joukkorahoituksella julkaistavaksi suunnittelema levy Hipaisu ikuisuutta julkaistaan Monsp-levy-yhtiön toimesta perinteisesti CD-muodossa 30. marraskuuta.

Rahoitukseen osallistuneille noin sadalle ihmiselle Steen1 lähettää kaupoista saataville tulevan version lisäksi CD-r:n, jossa jokaisessa on artistin itsensä tekemät uniikkikannet. Levy-yhtiön kannalta äänite on normaali julkaisu normaaleja jakelukanavia pitkin sillä poikkeuksella, että helsinkiläisestä The Funkiest -levykaupasta myydyt levyt tilitetään artistille ilman kaupan ja levy-yhtiön osuutta.

[youtube d-ZbCVJPC_I]

Joukkorahoituksen toimivat edellytykset Suomessa ovat toistaiseksi tulkinnasta ja tulkitsijasta kiinni ja ennakkotapaukset antavat toistaiseksi odottaa itseään.

Soolouransa ohella Steen1 keskittyy rockista ammentavaan Steen1 Orkestraan, jonka ensimmäinen single Hello Kitty julkaistaan 26. lokakuuta.


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.