St. Michel Swamps : Nova Initia – Hevimiehet hempeilevät

stm(Omakustanne 2016)

Toiseen EP -julkaisuunsa päässyt mikkeliläis-helsinkiläis-duon – Oke Inoranta (kitara)  Juho Vehviläinen (piano)  yhdessä koordinoima St. Michel Swamps (tunnettu aikaisemmin nimellä Haunted by the Swamps of St. Michel) on työstänyt mielenkiintoisen ja taitavan muusikkoryhmän kanssa uuden EP:n kovasti töitä paiskien kahden vuoden aikana.

Yhtyeen rytmiryhmästä löytyy muun muassa tuttavuuksia Profane Omen -yhteyksistä (rumpali Samuli Mikkonen). Miksauksesta ja masteroinnista teoksella on vastannut levyllä bassoa soittava Kimmo Kumpulainen (mm. Pohjoinen, Weedmonster, Ikuinen Vaiva, ja Litium). Vaikka matkalla ensimmäisestä julkaisusta toiseen hengentuotokseensa kunnianhimoisen musiikkiprojektin nimi on typistynyt, ovat sen kappaleet päinvastoin kasvaneet tavoittamaan uusia sfäärejä, rehevöityneet luonnollisesti monisyisemmiksi, ja ryhmän musiikillinen identiteetti on selkeästi vahvistunut, kuten yhtye itsekin promokirjeen perusteella tiedostaa.

Keväällä ilmestyneellä, neljä biisiä sisältävällä Nova Initia:lla pääpaino on debyyttilevyn tapaan akustisten instrumenttien lempeässä, mutta myös rajummassa käsittelyssä, mutta minkä tyylisuunta on muuttanut hieman kurssiaan . Debyyttilevyynsä verrattuna Mikkelin suonsilmäkkeen kahluuryhmä on jalostunut hienosti, mistä suurin kiitos menee yhtyeen harkitulle, kypsytetylle ja erittäin mietitylle sävellystyölle, etenkin minimalistisen komeasti toimiville Juuli Ilmosen jousi- ja pianosovituksille sekä ennen kaikkea ruotsalaisen Rob Lundgrenin komeasti tuuttaamille vokaaliosuuksille. Nämä kaikki osatekijät yhdessä ovat tuoneet yhtyeen sointiin eloa, voimaa ja lämpöä muutaman vuoden sisään. Voisi jopa sanoa, että aimoannoksen kansainvälistä meininkiä. Lundgrenin suvereenisti hallitsemassa laajan ääniskaalan käytössä esiin purskahtelevat mausteet osuvat härskisti ja kyselemättä paikoin erittäin lähelle jopa suuruuksien soundia a’la Layne Staley, Jon Bon Jovi ja Bruce Dickinson.

Yhtye luottaa rohkeasti klassisen musiikin, perinteikkään folkin, melodraama-popin, hard rockin ja grungen kauniiseen, pelkistettyyn ja tyylikkääseen ristisiitokseen. Yhtyeen maalaileva ja erittäin cross-overilla tavalla soitin ja sovitusratkaisuja viljelevä ilmaisutapa erottuu edukseen vaihtoehtomusiikin kotimaisella kentällä vuonna 2016. Melankolisimmista hetkistä mieleen ui assosiaatioita mm. yhtyeistä Anathema, suomeksi laulavasta Uralilta tulevasta venäläisyhtyeestä Kauan, Jar Of Fliesin aikaisesta Alice In Chainsista ja välillä jopa Opethista.

Vaikka myös soundipolitiikassa ollaan menty askel eteenpäin pelin avaajasta, petrattavaa ja hiottavaa tuntuisi vielä kuitenkin hieman löytyvän. Äänimaisemassa aavistuksen taustalle, tummasointisen voimattomaksi jäävä rumpumiksaus jättää toisaalta hieman toivomisen varaa. Mikkonen ei myöskään välttämättä ole ihan kaikissa biiseissä mukavuusalueellaan, mikä ilmenee siellä täällä pienenä kompin huojumisena toisaalta vaikuttamatta mitenkään merkittävästi heikentävällä tavalla lopputulokseen. Pienoisena tyylirikkona allekirjoittaneelle särähtää korvaan The Day That We Fall -biisin herkälle, akustiselle pohjalle Bloodred Hourglass -kitaristivierailija Antti Nenosen kireällä soundilla tiluttelema, paikkaansa ja tyyliä ko. kontekstissa hakemaan jäävät, jopa kornin kuuloisen puolelle lipsahtavat, tarpeettoman hevillä tatsilla revitellyt särökitarasoolot. Ehkä ekstra-ote tarttuvuutta, massiivisuutta ja pari todella pysäyttävää puoli-slovaria astetta tai paria huikeammilla koukuilla tekisi myös entisestään kokonaisuuteen terää.

Yhtä kaikki, St. Michel Swampsin Nova Initia on erittäin maukas ja uskalias musiikillinen blandis. Tämän esityksen perusteella voimme jäädä perustellusti odottamaan orkestraatiolta tulevaisuudessa huiman draaman kaaren omaavaa kokonaisuutta vaikka pitkäsoiton muodossa.

Kolme ja puoli pyöristetään ylöspäin…

4/5