Sori vaan Sauli, Tampere-talon vuoden ykkösbileet tarjosi Airbourne

Airbourne,
Tampere-talo,
2.11.2013

Hikeä virtasi jälleen litratolkulla, kun Australian energisin rockretkue Airbourne toi kaivatun piristysruiskeen Tampereen ankeaan marraskuuhun.

Kun bändi piipahti edellisen kerran kaupungissa kolme vuotta sitten, paikkana oli perinteinen Pakkahuone, joka oli ääriään myöten täynnä. Koska jazz-väki oli nyt vallannut Pakkahuoneen, Airbournen oli tyytyminen Tampere-talon Sorsapuistosaliin, jota ei voi pitää varsinaisesti rockin tyysssijana.

Jengiä ei ollutkaan paikalla aivan tungokseksi asti, mutta se ei tahtia haitannut. Joel O’Keeffen luotsaamo nelikko siivitti pyhäinpäivän illassa Tampere-talon sellaiseen hurmokseen, että presidentti Niinistön itsenäisyyspäivän juhlaan saapuva väki voi aistia sen jälkiä kateellisina vielä kuukautta myöhemmin omissa kemuissaan.

Yleisön seasta alkoi kuulua jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua bändin tuoreimman Black Dog Barking -levyn käynnistävää hoilausta. Setin avasikin kyseinen Ready to Rock -sivallus, joka sai laulaja-kitaristi O’Keeffe heti panemaan parastaan sooloilemalla riehakkaasti ympäri lavaa tukka hulmuten. Hämmästyttävää kyllä, miehen vauhti ei hiipunut käytännössä lainkaan koko puolentoista tunnin aikana.

Manowar-henkisesti ilman paitaa kukkoillut O’Keeffe otti joka välissä myös mukavasti kontaktia yleisöön huudattamalla rockin ilosanomaa ja tuppautumalla kosketusetäisyydelle eturivin jengistä. Jo kolmantena tulleen Girls in Black -biisin aikana illan kapellimestari loikkasi turvamiehen olkapäille ja suuntasi sooloilemaan yleisön sekaan. Porukka sai osansa laulaja-kitaristin tempauksista useaan otteeseen myös lavalta yleisön sekaan lentäneiden, päätä vasten rikottujen oluttölkkien muodossa.

Show’n tuttuja, mutta toimivia, elementtejä edusti niin ikään viinin hörppiminen Cheap Wine & Cheaper Women -renkutuksen kunniaksi. Tällä kertaa O’Keeffe maisteli muuten Motörhead-viiniä, kuinkas muuten… Sen sijaan ison spottivalon heiluttelua, joka koettiin No Way But the Hard Wayn aikana, en muista näiden aussien aiemmilta Tampereen visiiteiltä.

Vajaan tunnin kestänyt keikan varsinainen osio päättyi aina hyvin toimivaan Stand Up for Rock ‘N’ Rolliin. Encoret käynnistyivät lavalle tuodun ilmahälytyssireenin veivaamisella, mikä oli tietysti merkki siitä, että ensimmäisenä kuullaan Live It Up. Sen soidessa koettiin illan sooloista kenties se kaikkein villein. Raise the Flag toi O’Keeffen kitaroineen vielä kertaalleen salin puolelle, ja Runnin’ Wild sai biisin tarinaa mukaillen miehen sekoamaan lopullisesti. Näissä tunnelmissa oli hyvä päästää bändi latautumaan seuraavia koitoksia varten.

Airbournen komppiryhmä jäi jälleen kerran statistin osaan, mutta moitteettomasti sekin hoiti leiviskänsä. Kokonaisuutena keikka oli äärimmäisen intensiivinen ja viihdyttävä. Levyiltä kuunneltuna näin perinteinen räkärock jaksaa sykähdyttää vain harvoin, mutta kun lavalla heiluu Angus Youngin ja Dee Sniderin parhaat puolet yhdistävä showmies, elämys on taattu.

Airbourne Tampereella 2.11.2013:

  • Ready to Rock
  • Too Much, Too Young, Too Fast
  • Girls In Black
  • Back in the Game
  • Diamond in the Rough
  • Black Dog Barking
  • Cheap Wine & Cheaper Women
  • No Way But the Hard Way
  • Stand Up for Rock ‘N’ Roll

———————–

  • Live It Up
  • Raise the Flag
  • Runnin’ Wild