Sonic Youth -kitaristi uuden bändinsä kanssa Suomeen

Parhaiten Sonic Youthin kitaristina tunnettu newyorkilaismuusikko Lee Ranaldo saapuu nykyisen taustabändinsä The Dustin kanssa Tavastialle 9. huhtikuuta. Viime syksynä ylistetyn esikoisalbuminsa julkaisseen kokoonpanon konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 9. tammikuuta.

Thurston Mooren ja Kim Gordonin kanssa Sonic Youthin jo 1980-luvun alussa perustanut Lee Ranaldo on yksi vaihtoehtomusiikin arvostetuimmista kitaristeista. Miehen uraauurtavaa soittoa on kuultu paitsi kaikilla Sonic Youth -julkaisuilla myös lukuisissa muissakin yhteyksissä, kuten kymmenellä soololevyllä sekä moninaisissa poikkitaiteellisissa produktioissa, joita on esitetty konserttilavojen ohella museoissa ja taidegallerioissa ympäri maailmaa.

Lokakuussa Matador-levymerkin kautta julkaistu ensimmäinen Lee Ranaldo and The Dust -albumi ”Last Night on Earth” on kerännyt varauksetonta hehkutusta. Ranaldo sävelsi albumin hurrikaani Sandyn aiheuttamien sähkökatkosten aikana akustisella kitaralla kotonaan New Yorkissa. The Dust -yhtyeessä vaikuttavat niinikään Sonic Youthissa soittanut rumpali Steve Shelley, pitkän uran taidemusiikin parissa tehnyt kitaristi Alan Licht sekä basisti Tim Lüntzel.

KEIKKA
Ke 9.4.2014 Helsinki, Tavastia

LIPUT
Myyntiin to 9.1.2014 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 29 EUR
– ovelta 30 EUR