Silence Is Not Sexy

THISISSEXMUSIC!-festivaali, Lepakkomies 20.8.2009: Ikihevonen, Kanttorinpoika, Cockpits, Melmac, Anton Nikkilä & Aleksei Borisov.

Ensimmäistä kertaa järjestetyn Thisissexmusic!-festivaalin ensimmäisenä iltana ei pysytty aikataulussa, mutta meluisampaan ilmaisuun painottunut ohjelmisto oli sitäkin onnistuneempi.

Aleksei Borisov ja Anton Nikkilä synnyttivät Avanto-flashbackejä.

Aleksei Borisov ja Anton Nikkilä synnyttivät Avanto-flashbackejä.

Noin tunnin myöhässä aloittaneet kokeellisen musiikin veteraanit Anton Nikkilä & Aleksei Borisov soittivat istualtaan läppärin, mikserin, minithereminin ja muun sekalaisen laitearsenaaali-piuhahelvetin täyttämän pöydän äärellä. Avanto flashback! Glitchiä, industrialmelua, epäsäännöllistä biittiä ja venäjänkielistä puhetta sekoittanut esitys jakautui napakasti selkeisiin kappaleisiin, mikä lienee tämäntyyppisillä keikoilla hieman poikkeuksellisempaa.  Ei hassumpaa rätinää ja ruksutusta ja varsin monipuolista kaiken lisäksi.

Seuraavaksi lavan valtasi etukäteen eniten meikäläisessä mielenkiintoa herättänyt akti, helsinkiläisen indien ”superkokoonpano” Melmac. Tai sen nimisiä olivat ainakin tänä iltana. Teemusta (Fun, Mymmelins, Electric Retard), Hetasta (Pasilian Savut, 20 000 hz), Samulista (Sabian, Ponytail) ja Lassesta (Hero Dishonest, The Heartburns) koostuva yhtye on noin vuoden mittaisen toimintansa aikana yrittänyt kuumeisesti keksiä itselleen sopivaa nimeä. Toinen karvaturrialien Alfin kotiplaneetan mukaan nimetty bändi löytyy niinkin läheltä kuin Viro, joten nimenvaihto saattaa ennen pitkää jälleen tulla ajankohtaiseksi.

Melmac melmacoi.

Melmac melmacoi.

Yhtyeen musa sisälsi odotetusti 90-lukulaisia noise/indierock-vaikutteita, mutta 25 minuutin monipuolinen setti sisälsi rämistelevän junnauksen lisäksi lyhyitä hardcore– ja grindpurkauksia. Tilaa annettin myös hieman verkkaisemmalle, melodisiakin säikeitä sisältävälle materiaalille. Hetan vokaalit olivat pääasiassa jäljittelemättömän hetamaiset, mutta hädin tuskin kuuluvasta, epämääräisestä mutinasta dementoituneisiin paniikkikirkaisuihin ulottuva tyyli herätti mielikuvan jonkinlaisesta naispuolisesta David Yow’sta. Melmac soitti ensimmäisen Helsingin keikkansa rennolla otteella, ehkä liiankin, mutta kappalemateriaalissa oli runsaasti ideaa ja potentiaalia. Toivotaan siis pitkää ikää tälle projektille.

Cockpits ja krokotiiligroove.

Cockpits ja krokotiiligroove.

Cockpitsin soitannollisesti juuri ja juuri kasassa pysyvä, epävireinen slacker-grunge rullasi livenä rouheammin ja ryhdikkäämmin kuin myspace-kappaleiden perusteella olisi voinut olettaa. Trion humalaisen karu groove oli parhaimmillaan uudelta sinkulta löytyvien krokotiiliaiheisten biisien aikana. Groovea oli myös Kanttorinpojan setti. Tällainen jamitteleva svengirock vaan vaatisi hieman tiukempaa soitantaa, jotta se toimisi täysillä. Pirteän sympaattista tuo, ei siinä mitään.

Illan päätti stoner/avaruusrock-henkisen jumituksen ja sonicyouthmaisen melurockailun yhteennaittava Ikihevonen-trio. Rytmiryhmä jauhoi lähinnä yhtä juttua loihtien kitaristille oivan hypnoottisen pedin, jonka päällä friikkailla ja revitellä. Yhtyeen jami saavutti kliimaksin puolessa välissä kolmen vartin settiä. Sen jälkeen homma muuttui yhä vähemmän kiinnostavaksi. Kitaristin syvenevällä humaluusasteella saattoi olla osuutta asiaan. Valomerkin tullessa vastaan bändi olisi vielä jatkanut soittoa ja moni kuuntelemista. Minulle tuo 45 minuuttia riitti enemmän kuin mainiosti.

HUOM! Klikatkaa hyperlinkkejä niin kuulette ääninäytteitä illan keikoista!

Mahdollisesti jotain samankaltaista