Sidewaysiin lisättyyn vielä mm. Mikko Joensuu ja clevelandiläinen Clound Nothings, tarjolla myös Mika Vainio -tribuutti

Sideways-festivaalin musiikkikattaus on viimeisten artistikiinnityksen myötä valmis. Helsingissä Teurastamolla 9.-10.6.2017 järjestettävän tapahtuman ohjelmisto täydentyy vielä kevään aikana lukuisilla alueaktiviteeteillä, taideprojekteilla sekä ruoka- ja juomatarjonnalla.

Tämän vuoden Teosto-palkinnon voittanut Mikko Joensuu juhlistaa Sidewaysissa kesän alussa ilmestyvän levytrilogiansa päätösosan ”Amen 3” julkaisua. Luvassa on ainutkertainen ja erikoispitkä festivaalikonsertti, jossa artistin kanssa lavalle nousee yhdeksän henkinen bändi, jousisektio ja 40 laulajan kuoro.

Clevelandista saapuva Cloud Nothings soittaa surisevaa ja melodista vaihtoehtorockia. Vertauksia Nirvanasta Weezeriin kerännyt yhdysvaltalaisnelikko julkaisi alkuvuodesta neljännen pitkäsoittonsa ”Life Without Sound”. Toinen ulkomainen kiinnitys on kovassa kansainvälisessä nosteessa oleva virolainen hiphop-artisti ja taiteilija Tommy Cash, joka tunnetaan sukupuolinormeja murtavasta ilmaisustaan.

Sidewaysiin kiinnitetyn Mika Vainion kuolemaa kunnioitetaan tribuuttikeikan merkeissä. Vainion ystävät ja kollegat Ilpo Väisänen ja Jimi Tenor soittavat Vainion musiikkiin pohjaavaa tuotantoa, ja konsertissa kuullaan myös ennenjulkaisematonta Pan Sonic -materiaalia.

Kellohallin Lihadisco -lavan perjantai-illan ohjelmisto toteutetaan yhteistyössä paluun tekevän Olohuoneklubin kanssa. Olohuoneklubi oli menestystarina, joka toi nimekkäät yllätysesiintyjät ja kiinnostavimmat indie-nimet ennakkoluulottomalla tavalla samalle lavalle. Sidewaysin Olohuoneklubilla nähdään juuri uransa ylistetyimmän albumin julkaissut laulaja-lauluntekijä Astrid Swan sekä helsinkiläinen indiepop-trio Karina, joka on kerännyt vertauksia Sufjan Stevensista Joose Keskitaloon.

Muita uusia kiinnityksiä ovat Davo Isotaakin (MC Taakibörsta), Avionin Prinssin (SMC Lähiörotat) ja Tarbas Luodin muodostama Wyk, rosoista punkia ja autotallirockia soittava The Toxics, Jodarokin ja Gasellien kaltaisten artistien kanssa yhteistyötä tehnyt hiphop-artisti JV, ensimmäisen suomenkielisen albuminsa maaliskuussa julkaissut punk-bändi Lighthouse Project sekä Fun- ja Baxter Stockman -yhtyeistä tuttujen muusikoiden uusi yhtye Flaming Skull of the Eagle.

SIDEWAYS FESTIVAL

PE 9.6.2017
DJ Shadow (USA) / Editors (UK) / The Thurston Moore Group (USA) / Cloud Nothings (USA) / Lady Leshurr (UK) / Tommy Cash (EE) / Demdike Stare (UK) / Acid Runs / Astrid Swan / The Holy / Huoratron / Iisa / Kaleidobolt / Karina / Kynnet / Lighthouse Project / Litku Klemetti & Tuntematon numero / Mikko Joensuu: Amen 3 / Rainbowlicker / Ruudolf & Karri Koira / Räjäyttäjät / Tippa-T / Villa Nah / Wyk

LA 10.6.2017
Röyksopp (NO) / Ceebrolistics / Dinosaur Jr. (USA) / Chelsea Wolfe (USA) / The Radio Dept. (SWE) / Section Boyz (UK) / Hurula (SWE) / The Coathangers (USA) / Death Hawks / Disco Ensemble / Flaming Skull of the Eagle / Hidria Spacefolk / Ilpo Väisänen & Jimi Tenor: Mika Vainio -tribuutti / Itä-Hollola Installaatio / Janne Laurila / Jukka Nousiainen / JV / Kairon; IRSE! / Kansakunnan ylpeys / Kauriinmetsästäjät / Kube / Lake Jons / Oddarrang / Pimeys / Sanni / Satellite Stories / The Toxics / Tuuttimörkö / U.F.Ojala

LIPUT
2pv alk. 95 EUR
1pv alk. 65 EUR

Ennakkomyynti: www.sidewayshelsinki.fi/liput, Lippupiste ja Tiketti