Sidewaysiin jälleen kansainvälisiä lisäkiinnityksiä, päiväjako myös selvillä

Helsingin Teurastamolla 17.-18.6.2016 järjestettävän Sidewaysin uusimmat artistikiinnitykset tuovat festivaaleille joukon kansainvälisiä artisteja elektronisen musiikin, R&B:n, indien ja hiphopin parista. Samassa yhteydessä Sideways-artistien esiintymispäivät ovat selvillä ja päiväkohtaiset liput tulleet myyntiin. Päiväliput saa edullisempaan tarjoushintaan ostamalla ne viimeistään ma 29.2.2016.

Elektroa ja punkia yhdistelevä Peaches saapuu viidentoista vuoden odotuksen jälkeen Suomeen. Viime syksynä uransa kuudennen albumin ”Rub” julkaissut kanadalaisartisti tunnetaan myös tyyli-ikonina, feministinä ja sukupuoliroolien kyseenalaistajana. Peaches on vuosien saatossa toiminut esikuvana lukemattomille yhtyeille sekä tehnyt yhteistyötä Iggy Popin, Soulwaxin ja Major Lazerin kaltaisten artistien kanssa.

Viime vuonna Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan täyttänyt Susanne Sundfør on kuuden sooloalbuminsa ohella julkaissut yhteiskappaleita M83:n ja Röyksoppin kanssa. Elektronista musiikkia taidepoppiin innovatiivisesti yhdistelevä Susanne Sundfør keräsi ylisanoja muun muassa Helsingin Sanomien kriitikolta Oskari Onniselta, joka vertasi arviossaan Norjan suosituimpiin artisteihin lukeutuvaa Sundføria esimerkiksi Björkin, Grace Jonesin ja Robynin tapaisiin nimiin.

Peachesin tapaan sukupuolirooleja murtava Mykki Blanco on newyorkilainen queer-räppäri ja performanssitaiteilija. Viime vuonna uusimman albuminsa julkaisseen artistin tuotanto sisältää yhtä lailla räppiä ja klubimusiikkia kuin riot grrrl -vaikutteista poppiakin.

FKA Twigsin ja Beyoncén välimaastoon sijoittuvaa modernia R&B-musiikkia esittävä Kelela on kiertänyt maailmaa Solangen kaltaisten artistien seurassa. Kelelan pitkään valmisteltu debyyttialbumi ilmestyy toukokuussa.

Elektronisilla taustoilla maustettua rytmimusiikkia julkaiseva Sevdaliza on Euroopan kiinnostavimpia uusia R&B-kykyjä. Perheensä kanssa Iranin vainoja Hollantiin paennut laulaja tunnetaan musiikkinsa lisäksi vahvoista kannanotoistaan sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta ja etnistä syrjintää vastaan.

Yhdysvaltalainen huippulahjakkuus Julien Baker saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Suuren läpimurron kynnyksellä olevan folk/indie-artistin syksyllä julkaistu esikoislevy ”Sprained Ankle” valittiin Stereogumissa viikon albumiksi, ja se keräsi ylistystä lukuisissa muissakin medioissa Pitchforkista New York Timesiin.

Somalitaustainen räppäri Cherrie vietti lapsuudessaan kymmenen vuotta Suomessa, mutta vaikuttaa nykyisin Ruotsissa Rinkebyn lähiössä. Artisti oli hiljattain ehdokkaana Ruotsin Grammis-gaalassa vuoden tulokkaana, ja Radio Helsingissäkin voimasoittoa kerännyt ”Tabanja” oli ehdolla parhaan musiikkivideon sarjassa.

Molemmille päiville on luvassa vielä paljon uusia artisteja sekä monipuolista alueohjelmaa.

SIDEWAYS

Pe 17.6.2016: PJ Harvey, Explosions In The Sky, Ty Segall & The Muggers, Sevdaliza, Julien Baker, Eevil Stöö, Radiopuhelimet, Saimaa

La 18.6.2016: Flatbush Zombies, Peaches, Susanne Sundfør, EPMD, Kelela, Mykki Blanco, Cherrie, Pariisin kevät, View

LIPUT

2pv alk. 85 EUR

Tarjoushintaiset päiväliput myynnissä ma 29.2.2016 klo 23.59 saakka:
1pv perjantai alk. 55 EUR
1pv lauantai alk. 50 EUR

Normaalihintaiset päiväliput myyntiin ti 1.3.2016 klo 00.00:
1pv perjantai alk. 65 EUR
1pv lauantai alk. 60 EUR

ennakko: Lippupiste ja Tiketti