Shotgun Club: Autiomaa – post punkista kotimaiseen disco-iskelmään

Stupido Productions, 2012

Helsinkiläinen Shotgun Club julkaisi viime vuonna Love Under the Gun debyyttinsä, jolla ryhmän musiikki seurasi tarkasti ensimmäisen aallon post punkin oppeja. Vertailukohdiksi nousivat tuolloin mm. Joy Division sekä Suicide, ja kiekko oli pienistä soundillisista puutteistaan huolimatta, no, ainakin mielenkiintoinen.

Toisella pitkäsoitolla synkkä post punk on saanut tehdä tilaa entistä popahtavamman synapoppailun sekä suomenkielisen disco-iskelmän tieltä. Samassa yhteydessä esiintymiskieli on vaihtunut englannista ensimmäiseen kotimaiseen ja lyriikoissa on hypätty myös muutama vuosikymmen taaksepäin. Lopputuloksena on syntynyt joukko hellyttävän kömpelöitä rakkaudentunnustuksia, joissa voi pokkana todeta vaikka: ”avaruuden kuningatar / kaunis discotanssija / viimeisen tanssin saan / keinua tahdon tähtien taa”.

Mikäli jonkinlaisia vertailukohtia haluaa hakea, niin kuvitelkaapa iskelmällisin Tehosekoitin, kaikkein matalateknisin Stereo Total, sekä selkänsä yleisölle kääntänyt alkuaikojen Joy Division. Pistetään mukaan vielä annos kotimaista uutta aaltoa kompastelevine lyriikoineen ja ollaan jo lähellä maalia. Yhtyeen tyylillistä kurssinkorjausta täytyy pitää vähintäänkin rohkeana ja kieli on tainnut olla parikin kertaa poskessa, kun studiossa on värkättyjä uusvanhoja soundeja. En osaa sanoa kuinka tosissaan tämä jynkyttävä levy on tehty, mutta tekijöillä on nähtävästi ollut ainakin hauskaa.

3/5