Shearwater liitää tyynestä kuohuihin

Maanantaina 16.8. ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan Shearwaterin perustivat Teksasissa viime vuosituhannen lopulla Okkervil Riverin pääparivaljakko Jonathan Meiburg ja Will Sheff. Debyyttialbumi The Dissolving Roomista (2001) lähtien yhtyeen folkahtavasta hissuttelusta suurisointisempaan tunnekuohuntaan venyvään soundiin on oman leimansa tuonut, Kimberly Burken soittama pystybasso. Pian sen jälkeen yhtyeeseen liittyneen Thor Harrisin soittamat rummut ja perkussiot ovat nekin kiinteä osa yhtyeen ydinsoundia. Noise.fi tavoitti muutaman kysymyksen tiimoilta bändin intohimoisena lintubongaajanakin tunnetun nokkamiehen Meiburgin.

shear

Jos olen käsittänyt oikein, Shearwater toimi alun perin kanavana hiljaisemmille lauluille, tai lauluille jotka eivät sopineet Okkervil Riverin folkrockiin.

– Aloitimme erillisenä projektina hyvin pitkälti samoihin aikoihin Okkervilin kanssa. Tästä on jo yli kymmenen vuotta. On totta, että alussa Shearwater oli niin hiljaista että hädin tuskin kuuli soittoamme. Sittemmin yhtyeemme on kuitenkin puhjennut kukkaan ja kasvanut kuin pauhaavaksi luonnonvoimaksi. Palo Santolla (2006) tuntui ensimmäistä kertaa siltä että homma alkoi toden teolla päästä vauhtiin.

Tätä nykyä sinä et enää soita Okkervil Riverissä eikä Will Sheff puolestaan Shearwaterissa, joten jälkimmäistä voinee nyt pitää pääprojektinasi. Miten tämä on vaikuttanut biisinkirjoittamiseen?

– Minulla ei ole aavistustakaan miten kirjoitan lauluja. Ne vain ilmestyvät minulle sanoituksellisina ja melodisina fragmentteina, ja jos minulla on onnea osaan koota ne yhteen juuri oikealla tavalla. Tykkään tehdä levyjä jotka muodostavat aivan oman pikku maailmansa omine lainalaisuuksineen ja joista saa eniten irti kuuntelemalla ne yhdeltä istumalta. Se saattaa olla paljonkin vaadittua tänä aikakautena jolloin internet pilkkoo kaiken kahden minuutin osioihin. Uskon kuitenkin että 45-minuutinen albumi edelleen on tärkeä taidemuoto ja sen kautta voi sanoa ja ilmaista asioita johon singlemitassa ei pysty.

Mitä viimeisimmällä levyllänne, keväällä ilmestyneellä kuudennella kokopitkällä The Golden Archipelagolla on jota ei ole aikaisemmilla levyillä? Paitsi uusia biisejä tietenkin.

– Mielestäni Rook (2008) soundasi jotenkin jäisen kristalliselle, joten halusin tähän enemmän lämpöä, villaista pehmeyttä ja intensiteettiä. Olen todella tyytyväinen siitä, miltä Thorin rummut ja Kimin basso kuulostavat. Kevinin (Schneider) jousi- ja puhallinsovitukset ovat mitä loistavimmat, kuten myös erinäiset levyllä kuultavat eriskummalliset ja aavemaiset äänet, jotka John (Geiger) loihtii esiin ties mistä. Mielestäni The Golden Archipelago on sävähdyttävin levyistämme. Samalla minusta tosin tuntuu, ettei se ole lainkaan niin välittömästi puhutteleva kuin Rook. Levyä pitää kuunnella todella keskittyneesti jotta kaikki yksityiskohdat aukeavat.

Uudelta levyltä löytyy melko reipastempoinen kappale nimeltä Corridors, joka poikkeaa hieman muusta, tyypillisemmin rauhallisempaan taipuvaisesta materiaalistanne. Mitä voi kertoa minulle kappaleesta?

– Enpä tiedä ”rauhallisesta”. Mielestäni kaikkea musiikkiamme leimaa risteilevät virrat ja tuulet. Kun kirjoitin Corridorsia ajattelin vankilasaaria niin kuin St. Helena tai Guantanamo Bay. Halusin sen kuulostavan vauhkolta, kuin se raastava paniikki, jota saattaisit tuntea jos olisit vankina saarella vailla mitään toivoa paeta.

Et ole ainoastaan intohimoinen lintuharrastaja vaan peräti maisteritason ornitologi. Miten linnut ja luonto inspiroivat säveltämistä?

– Lintujen tarkkaileminen on helppo tapa irtautua omasta elämästään. Siirtämällä kaikki mielenkiinto olentoon jonka kanssa jakaa tämän maailman, mutta jolla on aivan oma elämä ja omat prioriteetit, pystyy, vaikka vain hetkeksi, jättämään oman päänsisäisen häkkinsä. Tällöin on todennäköisempää saavuttaa inspiraatio tai keksiä jotain mitä ei aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi.

Onko sinulla kiertueella yhtään aikaa harrastaa lintubongausta?

– Hyvin vähän, mutta minulla on aina kiikarit mukana repussani. Tänään näin tuulihaukan liitelemässä Saksan maaseudulla ja sen kintereillä isohaarahaukan. Ehkä tämä pyrki varastamaan tuulihaukan illallisen.

Onko liitäjässä (shearwater) lintulajina jokin erityinen piirre, joka sai sinut valitsemaan sen bändin nimeksi?

– Pidän siitä että ne ovat pitkäikäisiä, herkeämättömiä vaeltajia ja siitä, että polkumme harvoin kohtaavat, vaikka ne kansoittavat samaa maailmaa kuin mekin.

Tuntuuko joskus siltä että ihmiset kiinnittävät liikaa huomiota ornitologiseen puoleen persoonastasi kun puhe on musiikistasi?

– Hahaa! Kyllä.

Pyrkiikö Shearwater livebändinä pysymään uskollisena levyn äänimaailmalle vai luomaan jotain uutta keikalla?

– Musiikkimme jatkaa aina livemuodossaan kehityskulkuaan sen jälkeen kun se on ikuistettu albumille. Tällä hetkellä se on äänekästä ja villiä.

Shearwater esiintyy Tavastialla maanantaina 16.8. Lämmittelijänä toimii kotimainen tulokas French Films.

http://shearwatermusic.com/
http://www.myspace.com/frenchfilmsofficial

Mahdollisesti jotain samankaltaista