Serena-Maneesh – melun ja melodian sinfoniaa

Lauantaina 4.9. Suomeen palaava shoegaze-henkistä vaihtoehtorockia soittava norjalainen Sereena-Maneesh julkaisi keväällä pitkään valmistelemansa kakkosalbuminsa 2: Abyss in B Minor. Päätin ottaa keikan ja levyn tiimoilta puhelinyhteyden bändin säveltäjä-johtohahmo Emil Nikolaiseniin, joka paljastui heti kättelyssä puolisuomalaiseksi!

– Äitini on suomalainen ja asuinkin Suomessa, Tammisaaren tuntumassa muutaman vuoden kun olin pieni. Serkkuni, joka on minua vanhempi, tutustutti minut aikoinaan Hanoi Rocksin musiikkiin. Joten sitä kautta rupesin kuuntelemaan rockia!

Mutta asiaan. Serena-Maneesh vertautuu ainakin osin My Bloody Valentinen ja Spacemen 3:n kaltaisiin yhtyeisiin. Musiikkinne erottuu kuitenkin niistä, etenkin uuden levyn kohdalla, tyylillisen ja soundillisen vaihtelevuutensa takia. Pyritkö erityisesti nyt tekemään vaihtelevan paketin kappaleita?

– Musiikillinen paletti on rajaton. On niin monia värejä mitä käyttää, on niin paljon sanottavaa. Miksi kaventaa ilmaisua turhaan?

Edellinen levy oli kuitenkin soundillisesti yhtenäisempi, eikö vain?

– Ensimmäinen levymme oli myös temaattisesti yhtenäisempi, joten kappaleihin tuli sitä kautta soundillista jatkumoa. Nyt halusin tehdä radikaalimpia kontrasteja, mennä yhdestä ääripäästä toiseen.

Eräs kiintoisa yksityiskohta liittyen Abyss in B Minorin tekemiseen on se, että se äänitettiin osittain Oslon ulkopuolella sijaitsevassa luolassa! Kerro tästä.

– Olen lopen kyllästynyt perinteisiin studioympäristöihin. Aina kun tulet sinne mikit on aseteltu juuri samalla tavalla ja kaikki on muuttumatonta ja tylsää. Joillekin tuollaiset rutiinit saattavat olla tärkeitäkin, mutta minusta levyntekeminen kuuluisi olla seikkailua. On hivenen pelottavaa astua täysin tuntemattomalle alueelle, mutta samalla se vähän pakostakin innostaa tekemään asioita uudella tavalla. Se tilahan on eräänlainen akustinen erämaa. Ääniaaltoja ei ole mitenkään mitattu ja asetelma on kaikin puolin epätäydellinen. Se on kuin mysteeri, josta ammentaa.

Debyytti ilmestyi 2005 ja Abyss in B Minor tänä keväänä. Teitte levyä parisen vuotta. Oliko kuinka työlästä saada kaikki kuulostamaan juuri sellaiselta kuin halusit?

– Sen on oltava “just eikä melkein”. Se on ihan selvää. Jotkut kappaleet saatiin kasaan varsin nopeasti, muutamassa päivässä jopa, ja joidenkin kohdalla kesti pitempään. Ja se kestää sen verran kuin kestää. Eikä siinä sen kummempaa.

Serena-Maneeshin nimen tausta melko epämääräinen ja monitulkinnallinen, mutta se liittyi kai jotenkin verhoon ja ”estradia ympäröivään alueeseen”. Siitä tulee itselleni mieleen äänen eri kerrokset musiikissa. Kuinka tärkeä osaa säveltämistä on äänen kerrostaminen?

– Musiikkini on se mitä haluan sanoa ja ilmaista omasta elämästäni. Elämäni on ristiriita. Minua kiehtoo yhtä lailla klassisen musiikki kuin rock. Musiikin kerrostaminen on paljon enemmän kuin äänitysraitojen miksaaminen päällekkäin. Se kuinka sävellän sanelee musiikin kerrostamista. Säveltämistä puolestaan lähestyn sekä klassisen musiikin että rockin näkökulmasta. Lava on ikään kuin asetettu valmiiksi sinfoniaa varten mutta siinä soittaakin rock-yhtye.

Entä puhtaasti tekstuurin tasolla?

– Tekstuuri tulee mielestäni luonnostaan, siinä kuinka se sävyttää ja värittää sisältöä. Muoto ja sisältö, tekstuuri ja melodia kulkevat aina käsi kädessä ja minulle on alati haastavaa saada niistä musiikillisessa mielessä mahdollisimman paljon irti.

Näin teidät Roskildessa 2006 ja on pakko sanoa, että saitte aikaiseksi melko vaikuttavan meluvallin. Miten kuvailisit Serena-Maneeshia liveyhtyeenä?

– Juuri nyt tuntuu siltä, että olemme vielä pahempia tuon melun suhteen. Samalla emme myöskään koskaan ole olleet näin hyviä livenä. Soitamme todella lujaa, vaikka emme yleensäkään pysty tuomaan omaa PA:ta. Mutta kyse ei ole pelkästä melusta. Koetamme parhaamme mukaan projisoida kappaleen melodian. Se melu tulee jännityksestä, koko tilanteen villiydestä ja punk-aspektista mutta yritämme silti kuulostaa kauniilta.

Uudella levyllä on kappale nimeltä Melody for Jaana. Jaana on erittäin suomalainen nimi. Mistä kappale kertoo?

– Se on surullinen laulu mutta samalla rakkauden tunnustus. Kyseessä on tositarina, mutta en voi kertoa kenestä se on. Voin kylläkin sanoa sen, että nimi on lumetta eikä liity laulussa esiintyvään henkilöön, vaan se on poimittu serkkuni vaimolta.

Mitä muistat viime Suomen vierailustasi?

– Kävin Kaurismäen baarissa ja soitimme Tavastialla. Se oli kaiketi ihan ok keikka, mutta se oli minulle henkilökohtaisesti paljon tärkeämpi kokemuksena koska minun juureni ovat täällä. Suomalainen puoleni minussa on niin vahva, että aina kun kuulen ihmisten puhuvan suomea höristän korviani. Tuntuu siltä kuin kuulisin äitini äänen joka puolella. Sitä on hieman vaikeaa kuvailla. On olemassa tietynlainen suomalainen sielunmaisema, johon tunnen vahvaa yhteyttä.

Mitä Serena-Maneeshin tulevaisuuteen kuuluu?

– Meiltä tulee syksyn ja talven mittaan kaksitoistatuumaisten remix-EP:iden sarja. Dead Combon Harri Kupiainen on tehnyt yhden remiksauksen ja yhdelle levylle tulee Stereolabin ja Lindstromin remixit. Kansitaiteen suunnittelusta vastaavat huippuhyvät norjalaiset kuvataiteilijat, joten odotan innolla mitä näistä tulee.

Serena-Maneesh Tavastialla lauantaina 4.9. Lämmittelijänä toimii Zebra & Snake, joka soittaa jo 20:30.

http://www.myspace.com/serenamaneesh
http://www.myspace.com/zebraandsnake

Mahdollisesti jotain samankaltaista