Scorpions senkun jatkaa “viimeistä” kiertuettaan, marraskuussa vuorossa Hartwall Arena

Rockin legendoihin lukeutuva Scorpions saapuu marraskuussa Crazy World -kiertueellaan Suomeen. Saksalaisyhtye konsertoi Hartwall Arenalla 27. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Ticketmasterissa ja Menolipussa tiistaina 25. huhtikuuta. Vaikka bändi päätti lopettaa jo vuosikymmenen alussa, niin taitaa nykyään tilanne olla enemminkin niin, että kiertueet senkun jatkuvat vuodesta toiseen. Ei tämä Crazy World varmaankaan jää viimeiseksi.

Scorpions on tehnyt uransa aikana lukuisia menestyksekkäitä kiertueita ympäri maailmaa. Mukaan mahtuu mm. historiallisia jättikonsertteja Neuvostoliitossa, Brasiliassa ja Kiinassa. Bändi on esiintynyt vuosien varrella festareilla useasti myös Suomessa, mutta edellisestä hallikeikasta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Moninkertaisesti palkitun yhtyeen muodostavat nykyisin Rudolf Schenker, Klaus Meine, Matthias Jabs, Pawel Kacowoda sekä Motörheadista tuttu rumpali Mikkey Dee.

KONSERTTI
Ma 27.11.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT
Myyntiin ti 25.4.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 59,50 / 69,50 / 79,50 euroa Ticketmasterista ja Menolipusta.