Sarcofagus needs you!

Suomalaisen metallin pioneeri, Sarcofagus, on julkaissut uuden levyn nimeltään ”Back from the Valley of the Kings”. Levy on julkaistu crowdfunding-projektina, jonka tuotolla rahoitetaan koko levyn mittainen DVD. Tämä projekti tapahtuu vain Sarcofaguksen kautta bändin kotisivuilla. Mukana ei ole levy-yhtiötä eikä myöskään jakeluyhtiötä. Limited Edition CD ja CD/DVD tulevat olemaan saatavilla vain Sarcofaguksen kotisivuilta.

– 90-luvulla aloin miettiä, että olisi hienoa tehdä uudestaan Sarcofaguksen kaksi ensimmäistä levyä, “Cycle Of Life” ja “Envoy Of Death”. Nämä levyt äänitettiin 33 vuotta sitten, ja tuolloin studioteknologia oli primitiivistä, varsinkin raskaamman musiikin osalta. Mielestäni levyjen kappaleet ovat aina olleet hyviä ja ansaitsivat päivityksen.

– Ajatuksen toteutumiseen meni vain 20 vuotta! “Back from the Valley of the Kings” -levy äänitettiin yhdessä studiopäivässä Kuusankoskella vuonna 2010. Sarcofagus oli tuolloin 30 vuoden katkon jälkeen soittanut yhdessä vain neljä kertaa (yksi harjoituskerta, kolme keikkaa) ennen studioäänityspäivää. Suunnitelma oli saada taltiointiin livetunnelma ja alkuperäinen 80-luvun fiilis. Halusimme myös tehdä levyn uskollisesti kunnioittaen alkuperäisiä levyjä, kertoo bändin nokkamies Kimmo Kuusniemi.

Mahdollisesti jotain samankaltaista