SaariHelvettiin lisäkiinnityksiä

Menneenä perjantaina Tampereen Tullikamarilla loppuunmyydyn TalviHelvetin tarjonnut SaariHelvetti julkistaa lisää esiintyjiä. Elokuun alussa Viikinsaaressa esiintyvät ruotsalainen videopelimetallisoturi Machinae Supremacy, Etelä-Savon julmin industrial-tykki Ruoska ja Helsingin surmacore-lähettiläs Rytmihäiriö. Aiemmin Tampereen kesän raskain ja kaunein festivaali on julkistanut yhdeksän esiintyjää, jotka ovat Turmion Kätilöt, Korpiklaani, Turisas, Fear of Domination, Trollheims Grott, Bloodred Hourglass, Tyrantti, Awake Again ja Everwave.

SaariHelvetti laajenee kesällä 2019 kaksipäiväiseksi. Vihreässä ja vehreässä Viikinsaaressa raikaa elokuun alussa tutun tyly, rankka ja iskevä musiikki, kun kahdella lavalla lietsoo raskasta hurmosta yhteensä 20 yhtyettä, joten lisää julkistuksia on vielä tulossa. Viimeiset isot esiintyjät paljastetaan helmikuun 2019 lopussa. Samalla tulevat myyntiin myös tapahtuman päiväkohtaiset liput.

Myös menneinä vuosina huomattavaa suosiota saavuttanut Bändikilpailu Helvetistä järjestetään taas, Sen kautta tuoreilla yhtyeillä on mahdollisuus päästä soittamaan Tampereen Jack the Roosteriin perjantaina 29. maaliskuuta. Kilpailun laadukkain akti nähdään SaariHelvetissä perjantaina 2. elokuuta 2019.

Bändikilpailu Helvetistä -kisaan pääsee mukaan Kaaoszinen sivuilta.

LIPUT
Peruslippu 2 päivää: 66 e + toim.kulut
2 päivän VIP of Hell: 150 e + toim.kulut
2 päivän peruslippu + leirintäpaikka yhdelle to 1.8.-su 4.8.2019: 117,50 e + toim.kulut
2 päivän peruslippu + leirintäpaikka yhdelle pe 2.8.-su 4.8.2019: 105,50 e + toim.kulut
Pelkkä leirintä yhdelle to-su: 52 e + toim.kulut
Pelkkä leirintä yhdelle pe-su: 40 e + toim.kulut
K-18. Kaikkien lippujen ennakkomyynti lippu.fi

Yhden päivän liput/VIP-liput tulevat myyntiin helmikuun 2019 lopussa.