Rush – Time Machine 2011: Live in Cleveland

Maailma on jatkuvassa liikkeessä, mutta jotkin asiat eivät onneksi muutu. Aurinko nousi eilenkin idästä, sade on yhä märkää ja Rush on kova livebändi, jonka livelevyihin kannattaa edelleen tutustua.

Viimeksi mainittu fakta on huomattu myös levy-yhtiöiden business lounailla ja tämä tuore livepaketti onkin jo yhdeksäs Rushin livetallenne. Kun näistä viisi on julkaistu vielä uudella vuosituhannella voi oikeutetusti kysyä, mitä uutta Time Machine tarjoaa.

Suora vastaus kysymykseen on: kaksi uutta kappaletta. Keväällä ilmestyvältä Clockwork Angels pitkäsoitolta löytyvät Caravan ja BU2B ovat se ensimmäinen ostoskoukku ja siivut osoittavat samalla, että Rushilla on edelleen uuttakin annettavaa. Biiseistä kumpikin rullaa hienosti eteenpäin ja kanadalaiset ovat löytäneet jälleen uusia kulmia biiseihinsä, minkä ansiosta tekijän tunnistaa välittömästi mutta kumpikin ralli on silti raikkaan oloinen.

Rush on pyörinyt samalla kokoonpanolla pian neljä vuosikymmentä ja tuossa ajassa Geddy Leen, Alex Lifesonin ja Neil Peartin muodostamasta triosta on kehkeytynyt yksi progehtavan rockin suurimmista ilmiöistä. Tuo väsymätön kone jaksaa myös vetää edelleen melkoisia keikkoja ja viimeisimmältä Time Machine kiertueelta tallennettu livetupla vahvistaa tämän faktan jälleen kerran.

Uudet kappaleet ja selkäytimiin iskostunut rutiini ovat tietysti jo hyviä syitä tarttua tähän tuplaan, mutta paketin todellinen koukku on vuoden 1981 Moving Pictures albumin esittäminen kokonaisuudessaan. Tämä on sitä herkkua, jota todelliset Rush-fanaatikot arvostavat ja kyllähän hunaja valuu pitkin allekirjoittaneenkin seiniä, kun Geddy laulaa Tom Sawyerin ensi rivit.

Kuinka ollakaan, Moving Pictures sijoittuu myös keikan puoliväliin, joten levyn a-puoli kuullaan ensimmäisellä cd:llä ja b-puoli käynnistää toisen cd:n. Näin klassikkopitkäsoitto pitää kuunnella kuten silloin aikoinaan vinyyliltä, puolisko kerrallaan.

Maailma jatkaa pyörimistään ja Rush jatkaa kiertämistään, ja vaikka armoitettu kitarasankari Lifeson on jo harmaantunut ja Peart on rumpupatterinsa takana entistä massiivisempi, on tässä sitä jotain. Korva ei voi olla huomaamatta myös Leen lauluäänen lievää väsymistä ja madaltumista, mutta silti en voi olla suosittelematta Time Machineen tutustumista kaikille bändin faneille ja niille untuvikoille, jotka eivät ole vielä trioon törmänneet.

4/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista