Runhild Gammelsæter – äänen äärirajoilla (1/2)

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tuskin selvinkään näkijä kykenee päättelemään pelkästään Runhild Gammelsæterin (s. 1976) ulkomuodosta, että hänestä lähtee lähes demonisen hurjaa, suorastaan pelottavaa ääntä. Gammelsæter on virtuoosi äärimmäisemmässä, death metallista ja black metallista tutussa ääni-ilmaisussa ja tuo siihen myös monien projektien kohdalla avantgardistisemman kierteen. Näistä uusin on Project Decay –trio, jonka puitteissa Gammelsæter vihdoin saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa 11. helmikuuta.

Seuraa reippaasti sen tuhat sanaa ylittävä haastattelu, jossa Gammelsæter kertoo kaikista projekteistaan ja kuinka haastavaa tieteellisen uran tasapainottaminen musiikin kanssa voi olla. Ensimmäisessä osassa käsitellään norjalaislaulajattaren ensimmäinen yhtye Thorr’s Hammer, Khlyst ja hänen hämmentävä soololevynsä Amplicon. Toisessa osassa keskitytään Project Decayhin.

Lauluäänesi on tietysti ensisijainen instrumenttisi, mutta Project Decayssä sinä myös soitat kitaraa. Milloin aloitit kitaransoiton ja soitatko mitään muuta instrumenttia?

– Sain ensimmäisen bassoni yksitoistavuotiaana ja ensimmäisen kitarani neljätoistavuotiaana, joten on kauhean noloa että edelleen soitan sitä niin huonosti. En ole kertakaikkiaan harjoitellut tarpeeksi. Pianoa olen soittanut 7-vuotiaasta asti, tosin nykyään enää harvakseltaan.

Milloin ensimmäistä kertaa huomasit että pystyt ääntelemään yhtä vakuuttavasti tai jopa vakuuttavammin kuin kuka tahansa miespuolinen death metal -vokalisti?

– Taisin olla 16-vuotias ja ajelin autollani laulaen Carcassin biisien mukana. Tajusin, että pystyn melko hyvin imitoimaan Bill Steeriä, mikä oli mielestäni hauskaa. En ollut tietoinen siitä, että oli jotenkin harvinaista tytöiltä pystyä tuohon. Olen kuitenkin opettanut örinälaulua useille ihmisille, jotka eivät uskoneet pystyvänsä siihen. Pitää vaan asennoitua oikein ja oppia käyttämään äänihuulia eri tavalla kuin mihin on tottunut. Todella matalaan örinään ei ilmeisesti kuka tahansa pysty ihan puhtaasti fysiologisista syistä. Se liittyy jotenkin henkitorven muotoon ja keuhkojen voimaan. Siitä minun örisemisestä tuli eräänlainen temppu jota tein juhlissa. Matkin Carcassia, Deicidea, Gravea, Winteria ja sen sellaisia.

Mitkä vokalistit ovat inspiroineet sinua eniten?

– Carcassin Bill Steer ja Jeff Walker. Minulla oli tapana imitoida molempien vokaaleja. Se oli hyvää harjoitusta. Tykkään myös kovasti norjalaisesta kokeellisesta jazz-vokalisti Sidsel Endresenistä. Hänellä on kaunis ääni, mutta hän uskaltaa kokeilla kaikenlaista ennenkuulumatonta, kuten käyttää kieltä äänen tuottamiseen tai takaperin hengittämistä ja laulamista.

Ihmiset kuulivat ensimmäistä kertaa julkisesti osaamistasi kun esiinnyit Thorr’s Hammerin riveissä 90-luvun puolessavälissä Seattlessa. Thorr’s Hammer oli Sunn O))):ina kulttisuosioon nousseen Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin varhainen doom-yhtye. Miten porukka tuolloin vuonna 1994 yhtyeen ensimmäisellä keikalla reagoi?

– Siihen aikaan, ainakin Seattlessa, öriseminen ja doom ei ollut kovin tunnettu kombinaatio ja yleisö oli enimmäkseen vaivaantuneen pöllämystynyttä. Siellä seisoivat paikallaan eivätkä oikein tietäneet miten olla. Heh, muistan yhden eturivissä olleen nuoren kundin, joka yritti moshata ja joka sitten kysyi minulta onko meillä nopeampia biisejä.

Thorr’s Hammer ehti olla olemassa vain kuusi viikkoa. Tältä ajalta löytyy yhden EP:llisen verran, sittemmin Dommedagsnattina julkaistua materiaalia. Luuletko, että yhtye olisi jatkanut, jos et olisi lähtenyt takaisin Norjaan?

– Kyllä, uskon niin. Siihen aikaan, kun päätin muuttaa takaisin Norjaan oli esimerkiksi puhetta kiertueiden tekemisestä. Asiat olisivat ehkä olleet toisin ja Sunn O))):n perustaminen olisi varmaan viivästynyt, jos olisin jäänyt sinne roikkumaan. Oli siis varmaan kaikkien kannalta parasta, että muutin kotiin!

Thorr’s Hammer teki kuitenkin 2009-2010 muutaman reunion-keikan. Millaista oli kaiken tämän ajan jälkeen palata musiikin pariin, jonka kanssa olit tekemisissä viimeksi teini-ikäisenä? Onko mahdollista, että keikkoja tulee joskus lisää?

– Se oli mahtavaa. Me teimme sitä puhtaasti siitä nautinnosta, että saimme soittaa yhdessä jälleen. Meillä oli todella hauskaa treenata ja hengailla yhdessä. Se oli aito, kolmessa eri maassa asuvien ihmisten jälleennäkeminen, jota ei todellakaan tehty rahasta. Meillä ei ole mitään suunnitelmia tällä hetkellä, mutta onhan se mahdollista, että jälleen soitamme yhdessä, jos löydämme siihen sopivan sauman.

Kaikista projekteistasi omalaatuisin ja haastavin kuunnella on ainoa sooloalbumisi, 2008 ilmestynyt Amplicon. Se on rehellisesti sanottuna hyvin ristiriitainen kuuntelukokemus, eikä tosiaan levy jonka laittaa kovin useasti soimaan.

– Hyvä ystäväni sanoi, ettei ole olemassa tilannetta, jolloin Ampliconin kuunteleminen tuntuisi oikealta ratkaisulta, ja olen täysin samaa mieltä. Se on haastava levy, jopa minulle, koska se tuntuu intensiiviseltä niin äärimmäisen henkilökohtaisella tavalla.

Aikaisemmat työsi ovat luonteeltaan olleet yhteistyöhenkisiä. Minkälaista oli ensimmäistä kertaa luottaa pelkästään omaan ulosantiisi?

– Musiikin tekeminen yksin oli hyvin erikoislaatuinen kokemus. Se oli jotakin mitä olin halunnut tehdä jo pitkään. Minulla oli konsepti valmiina ja halusin puskea itseäni, kokeilla rajojani ja katsoa mitä minusta irtoaa. Koska tein levyä yksin pystyin äänittämään sellaisina hetkinä jolloin olin tietyssä tunnetilassa, mikä toivon mukaan jollain tapaa välittyy myös kuulijalle. Levyn on tarkoitus olla raaka ja ekspressiivinen, ei kaunis.

Mikä tuo konsepti oli, joka sinulla oli mielessä, kun aloit tehdä Ampliconia?

– Minulla oli ideana ilmaista laulun ja musiikin keinoin maailman biologisia syklejä. Tuo kuulostaa vähän suuruudenhullulta, tiedän, ja sen huomasi kyllä itsekin kun yritti saada projektia valmiiksi. Kehitin tyhjiöön, big bangiin, evoluutioon, syntymään, vanhenemiseen ja maailmanloppuun perustuvia konsepteja. Sanoitukset ovat enimmäkseen tieteellisiä. Ne ovat lyhyitä virkkeitä, kaavoja, sanoja ja joitain abstraktejakin pätkiä, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti merkityksellisiä. En kuvittele, että kuulija saisi niistä mitään otetta. Käytin myös koko ruumistani tehdessäni levyä. Äänitin digitaalisella stetoskoopilla sydämenlyöntejäni, läpi suonieni virtaavaa verta ja keuhkojeni ääniä. Jotkut vokaalit on äänitetty stetoskooppi vasten kurkkua tai rintaa.

Saitko mitään feedbackiä tehdessäsi levyä? Musiikki kuulostaa täysin vapaalta muiden ihmisten mielipiteiden tai ideoiden vaikutukselta. Se kuulostaa todella intuitiiviselta.

– Olet oikeassa. Minulla oli vaikeuksia jakaa sitä kenenkään kanssa tekoprosessin aikana. Se tuntui liian henkilökohtaiselta. Etenin intuitiivisesti omaa polkuani. Tiesin milloin jokin toimi, vaikken tarkalleen tiennyt mikä se ”jokin” oli.

Mitä mieltä olet Ampliconista nyt, kun siitä on vierähtänyt jonkin verran aikaa?

– Se pelottaa minua. Musiikki linkittyy vahvasti muistoihin ja kuunnellessani levyä muistan miltä tuntui huutaessani nauhalle vokaaleja. Se ilmaisee myös jollain tapaa alitajuisia puolia minusta, mikä on psykologisella tavalla kiinnostavaa. Kaikilla on mielestäni jotain ”enemmän” sisällään, jota voi ilmaista erinäisten taidemuotojen avulla. Sama juttu kun katson videoita minusta. Laulaessani olen täysin tietämätön, että ilmehdin tuolla tavalla.

Muista projekteistasi lähimpänä Ampliconia on Khlyst, joka on sinun ja mm. Khanatesta tutun James Plotkinin välinen kollaboraatio. Teitte yhden albumin, Chaos Is My Name, vuonna 2006. Oliko tuo vain kertajuttu vai onko teillä ollut suunnitelmia jatkaa yhteistyötä?

– Sen piti olla vaan yhden levyn mittainen studioprojekti, mutta päädyimme myös soittamaan kerran livenä CMJ-festivaaleilla New Yorkissa. Aikataulullis-maantieteellisistä syistä on ollut vaikeaa viedä projektia eteenpäin. Työskentelisin kyllä oikein mielelläni Jamesin kanssa uudestaan. Hän on upea ja luova tyyppi, joka sai minun vokaaleistani irti aivan uusia puolia.

Runhild Gammelsæter -diskografia:

Thorr’s Hammer – Dommedagsnatt (1996)
Sunn O))) – White1 (2003, vierailu)
Khlyst – Chaos is My Name (2006)
Khlyst – Chaos Live DVD (2008)
Runhild Gammelsæter – Amplicon (2008)
Fleurety – Ingentes Atque Decorii Vexilliferi Apokalypsis (2009, vierailu)
Project Decay – TBA

Project Decay, eli “Land of a Thousand Decays” 11.2. Helsingin Korjaamolla + Fleshpress, Viisikko.
Tarkemmin Project Decaystä haastattelun kohtapuolin ilmestyvässä toisessa osiossa.

http://www.amplicon.no/Runhild/Runhild.html