Rumpuorgasmi Nosturissa: Kylesa, Clutch ja Kamchatka

Eräs syksyn odotetuimmista keikka-illoista tarjoili kahden erilaisen jenkkibändien tuoreimpien albumien tähtihetkiä. On vaikea määrittää kumpi bändeistä Kylesa vai Clutch on kiertueen pääbändi, mutta yhtyeiden edelliseen Suomen vierailuun suhteutettuna Clutch soitti odotetusti viimeisenä. Itseäni kiinnosti kuitenkin enemmän uransa parhaan albumin julkaissut Kylesa.

Kylesan raivokasta esiintymistä häiritsi puuroutuvat soundit. Bassotaajuuksien korostuminen peitti alleen molempien kitaristien soiton. Toisaalta rumpaleiden työskentelyä oli huomattavasti helpompaa seurata kuin albumilta. Tuntui, että rumpalikaksikko soitti kappaleita suoraviivaisemmin kuin albumilla? Marinasta huolimatta Kylesa-viisikko soitti tiukan 40-minuuttisen, jonka pääpaino oli luonnollisesti tuoreen mestariteoksen Static Tensionsin kappaleissa. Paljon on tapahtunut edellisestä Factoryn visiitistä. Bändi ei ehkä ole enää niin punk, mutta asenteesta ei ole tingitty pätkääkään. Esimerkiksi Scapegoat lähti sellaisella draivilla, että heikompia hirvitti. Näytteenä Only One keikan alkupuolelta:

Viimeaikoina epäonninen skebasankari Andy McCoy toikkaroi anniskelualueella Clutchin soittaessa. Mitähän Andy diggaili Kylesan tuplapannuista ja kivenkovasta naiskitaristista Laura Pleasantsista?  Pitää se jälleen todeta. Kylesa on tämän hetken mielenkiintoisin sludge/punk/metalli-hybridi. Nyt äkkiä haltuun vuoden paras albumi Static Tensions!

Clutchin edellisestä vierailusta tuli raportoitua yllättävän tiukkaan äänensävyyn. Tämänkertainen keikka poikkesi täysin edellisestä, jamitteluun tukeutuneesta esiintymisestä. Nyt yhtyeen perusnelikko soitti kappaleet melkolailla sellaisina kuin ne ovat levylläkin. Setistä oli jätetty pois kappaleet, joihin koskettimet ja huuliharppu toivat viimeksi lisäpuhtia. Bändin tuorein tuotos Strange Cousins From The West oli edustettu seitsemällä biisillä ja miksipä ei. Sillä myös Clutchin tuorein albumi on bändin tuotannosta tasavahvin näyte. Tällä kertaa bändin veto ei tuntunut pitkäveteiseltä, vaikka jälleen tahkottiin noin 90 minuutin keikka. Settiin vielä pari Abraham Lincolnin tyylistä hitaampaa kappaletta lisää ja homma olisi täysin hallussa. Kylesan ollessa tasavahva ryhmä, oli Clutchin tähti jälleen karismaattinen vokalisti Neil Fallon. Soittopuolella toista Jean-Paul Gasterin ja Dan Mainesin veroista rytmiryhmää saa hakea, ainakin näin suoraviivaisen rokin rintamalta. Kylesan Lauran sanoin, Clutchin ukot eivät ole tehneet kiertueella ainuttakaan virhettäkään. Parivaljakon soitto ei kuitenkaan ole konemaista, vaan juuri heidän takia Clutchin groove-rock erottuu edukseen. Näytteenä Motherless Child:

Tupla-headlineria ennen esiintyi ensi kertaa Suomessa vieraileva ruotsalainen Kamchatka. Uskomatonta, mutta Kamchatka soi livenä levytettyä tuotantoaan tylsempänä, vaikka ennakko-odotukset olivat täysin päinvastaiset. Livenä bändi kuulosti halvalta blues-bändiltä, jonka jokaista kappaletta koristi samankaltainen kitarasooloilu. Plussaa pitää kuitenkin antaa Thomas Juneor Anderssonin sielukkaasta lauluäänestä, jonka klangista tuli mieleen 70-luvun hardrockin suurbändit. Eikä basisti Roger Öjerssonkaan jäänyt paljoa laulamillaan kappaleilla. Toimivan loppusilauksen toi Clutch-rumpali Gasterin vierailu toisissa kannuissa viimeisenä soitetussa Whipping Post -coverissa:

Tämä ei ole sinällään ylläri, koska Gaster vaikuttaa King Hobo kokoonpanossa yhdessä Kamchatka-Anderssonin kanssa.

Mahdollisesti jotain samankaltaista