Ruisrock starttaa perjantaina 8.7. Tommy Lindgrenin ensimmäisen suomenkielisen soololevyn toistaiseksi ainoalla kesäfestivaalikeikalla. Monesta kokoonpanosta tuttu konekivääriturpa lupaa paljastaa 6.5. julkaistavalla Sininen kaupunki –albumilla itsestään kokonaan uuden puolen.
Lauantaina 9.7. puolestaan kesän ainoalla festivaalikeikalla nähdään Suomen musiikkielämän vientitoivo, vuoden 2014 parhaasta pohjoismaisesta albumista Nordic Music Prize -palkinnolla palkittu Mirel Wagner. Lauantain tuore vahvistus on myös Mustan Barbaarin, Särren, Seksikkään Suklaan, Ruudolfin, Hanadin ja Prinssi Jusufin muodostama räppispektaakkeli Lihamyrsky.
Lauantain uusi buukkaus on myös M.A. Nummisen vuonna 1980 perustama kulttiorkesteri Underground Rock Orchestra, joka tekee kesällä ainutlaatuisen paluukeikan Ruisrockissa. 1960-luvun lopulla bluesrock-yhtyeessä oli mukana muun muassa Rauli Badding Somerjoki. Nyt M.A. Nummisen lisäksi lauteilla nähdään Pedro Hietanen, Pave Maijanen, Jukka Orma, Antero Jakoila ja Sami Kuoppamäki.
Leave a Reply