Roskilden ohjelma julki tähtinään mm. Kraftwerk, QOTSA ja Rihanna, mukana neljä suomalaistakin orkesteria

Pohjois-Euroopan suurin festivaali Roskilde Festival julkisti eilen iltamyöhällä live streamin välityksellä tulevan kesän ohjelmistonsa. Taltioinnin julkistuksesta voit katsoa täältä.

Kaiken tuottonsa hyväntekeväisyyteen lahjoittava tanskalaisfestivaali marssittaa jälleen kahdeksan päivän aikana kahdeksalle lavalleen lukemattomien genrejen, kansallisuuksien ja tunnelmien kavalkadin.

– Tapojemme mukaan olemme olleet kunnianhimoisia yleisömme eteen ja koonneet ohjelmiston, jolla he voivat ylittää musiikilliset rajansa, festivaalin musiikillinen johtaja Rikke Øxner sanoo.

Festivaalin 181 artistin joukkoon mahtuu vuonna 2013 neljä suomalaisimeä: Ensiferum, K-X-P, Pää Kii ja Tyranny. Kitaristin verran suomalaisväriä nähdään myös saksalaisen thrash metal -legenda Kreatorin riveissä.

Muuten 43. kerran järjestettävällä festivaalilla nähdään mm. Airbourne (AUS), Black Rebel Motorcycle Club (USA), James Blake (GBR), Calexico (USA), Chelsea Light Moving (USA), Crystal Castles (CAN), The Dillinger Escape Plan (USA), Kraftwerk (GER), Kvelertak (NOR), Kendrick Lamar (USA), Miguel (USA), The National (USA), Queens Of The Stone Age (USA), Rihanna (BAR), Sigur Rós (ISL), Slipknot (USA), Suicidal Tendencies (USA), Turbonegro (NOR), Volbeat (DEN) ja Bobby Womack (USA).

Kesän erikoisuuksista mainittakoot mm. aiemmin Lontoossa Tate Modern -museossa nähty Kraftwerkin 3D-show, jota varten festivaalin tulee järjestää yleisölleen kymmeniätuhansia 3D-laseja. Ruotsalainen Ingrid-kollektiivi taas suunnittelee parhaillaan Roskilde Festivalille erikoiskeikkaa, jonka aikana lavalla nähdään Lykke Li, Peter Bjorn and John, Miike Snow, Coco, J. Åhlund ja monia yllättäviäkin nimiä. Legendaarisen Henry Rollinsin legendaarinen Spoken Word taas nähdään Roskildessa neljän eri kattauksen voimin.

Festivaalin taideohjelmisto, Roskilde Festival Arts, odottaa vielä julkistamistaan kuten tekee myös festivaalin oman elokuvateatterin Roskilde Cineman kesän leffavalikoima. Myös More Than Music -ohjelmistossa riittää paljastettavaa kevään varrelle. Aktiviteetteja yleisölle löytyy festivaalin 130 hehtaaria käsittävältä alueelta omasta skeittipuistosta erilaisiin performansseihin, omin käsin nikkarointiin ja kaupunkiviljelyyn. Festivaalialueelta löytyy myös mm. omat lammet sekä uimista että kalastamista varten.

Suomesta matkoja Roskildeen järjestää mm. Elävän musiikin yhdistys ELMU ry.

Mahdollisesti jotain samankaltaista