Rokumentissa pornoa, päihteitä ja rokkenrollia

Rokumentti 2009

Joensuussa tällä viikolla järjestettävä Rokumentti-rockelokuvafestivaali laajenee tänä vuonna viisipäiväiseksi. Tänä vuonna festivaalin sloganina on melko kliseinen rocklegenda “Seksiä, Päihteitä ja Rokkenrollia”.

– Teema sai alkunsa vuoden alussa, kun alettiin miettiä tulevaa festivaalia. Edellisillä festareilla käsiteltiin skinheadeja ja saatananpalvontaa, josta jäi ikään kuin tyhjä takki jotta minnes sitten. Ensimmäinen mikä tuli mieleen oli porno. Pienen maistelun jälkeen ajatus laajeni tuohon teemaan. Sex, drugs and rock’n’roll on suuri klisee, mutta meillä lausahdukseen mennään vähän syvemmälle ja puhutaan rokin liepeillä majailevista seksistä ja päihteistä. Ehkä ensi vuonna siirrytään näistä alakulttuuriasioista enemmän päivänvaloon, kertoo tapahtuman tuottaja Petri Varis.

Ohjelmassa on monipuolisesti niin pornoteollisuutta käsitteleviä kuin päihdemaailmassa liikkuvia elokuvia. Pornoteollisuuden todellisuutta valottavat mm. Rakkautta&Anarkiaa-festivaalilla täysiä saleja kerännyt 9to5: Days in Porn sekä Markku Heikkisen Poikien bisnes -dokumentit. Päihde-elokuvien kruunaamattomana kuninkaana Rokumentin ohjelmistossa esitetään kenties maailman legendaarisimmasta sekopäästä kertova Gonzo: Life and Times of Dr. Hunter S. Thompson. Heroinistien arkeen tutustutaan puolestaan Oscar-voittaja Steven Okazakin rajun pysäyttävässä Black Tar Heroin -dokumenttielokuvassa.

– Omia suosikkeja on It Might Get Loud (muotokuva Jimmy Pagesta, The Edgestä ja Jack Whitestä), joka on yksinkertaisesti ylivertaisen hieno musiikkielokuva, Suffering and Smiling (dokumentti Fela ja Femi Kutin musiikista ja Nigerian ongelmista), joka taas on erittäin silmät avaava tapaus ja Berlin Calling (Berliinin klubiskeneen sijoittuva tragikomedia), joka on vain yksinkertaisesti hyvin viihdyttävä, listaa Varis tärpeiksi tulevasta leffaohjelmasta.

Leffanäytösten lisäksi tarjolla on myös teemaan liittyviä ilmaisia seminaareja. Suuri suomalainen pornokeskustelu tarjoaa avointa keskustelua suomalaisesta seksiteollisuudesta ja pornosta. Suuressa suomalaisessa keikkakeskustelussa puolestaan kolme ansioitunutta muusikkoa vertailee kokemuksiaan tien päältä. Kuinka minusta tulee tähti? -paneelissa puolestaan ovat keskustelemassa miehet Suomen musiikkialan aitiopaikoilta siitä, miten yhtye menestyy.

Rokumentin sivuilla on tarjolla myös netti-tv, josta voi saada ennakkoonkin vihiä tulevasta.

– NettiTV:ssä on näin ennen festaria muutama keskusteluohjelma Rokumentin teemoista ja tapahtumista. Festarin aikana ja sen jälkeen sivulle tulee vieraiden haastatteluita ja tunnelmia festareilta. Varsinaiset elokuvat pitää kuitenkin tulla katsomaan paikan päälle, tiivistää Varis.

Luonnollisesti Rokumenttia vietetään myös livemusiikin parissa. Keskiviikosta sunnuntaihin festivaalilla esiintyy noin kaksikymmentä kokoonpanoa kaupunginorkesterista dancehall-tiskijukkiin. Suurin yksittäinen tapahtuma järjestetään Ilosaaren Karjalantalolla, kun kuusi yhtyettä saapuu festivaalilauantaina Viikatteen ja Amorphiksen johdolla raskaan musiikin tapahtumaan. Lippuja tapahtumaan on suorastaan revitty käsistä. Myös perjantaina Kellarissa esiintyvä Reino & the Rhinos on saanut hyvän vastaanoton.

Torstaina Joensuun kaupunginorkesteri soittaa kapellimestari Krzysztof Dobosiewitzin johdolla kokoelman komeimpia kauhuelokuvasävelmiä kautta aikojen. Elokuvanäytösten jälkeen tanssikansa juhlii Coikkiksen Kerhon teemoitelluilla tanssiklubeilla. Kerubin Kuppilassa kuullaan tribuuttikonsertti Pekka Strengin tuotannosta ja Gloriassa esiintyy bilebändi Supersonic läpi viikonlopun.

Rokumentti järjestetään 11.-15. marraskuuta. Tarkemman ohjelman tulevasta löydät Rokumentin kotisivuilta osoitteesta www.rokumentti.com.