Rock the Beachissa Metz näytti miten rokataan, Rammstein esitteli tulenkäsittelyä

Rock the Beachin päätöspäivä tarjosi laajan tyylikirjon Rolo Tomassin kokeellisesta mathcoresta tai Enter Shikarin posthardcoresekoituksesta Danko Jonesin perusrockiin, Zemfiran venäläisestä popista Newstedin metalliin ja Metzin meluisesta alternativesta Rammsteinin tulishow´hun.

Festarin kiinnostavimmaksi uudeksi tuttavuudeksi osoittautui kanadalainen alternativeyhtye Metz. Pienimmällä lavalla raakaa soundiaan esitellyt trio toi mieleen alkuaikojen Nirvanan. Yhtyeen esikoisalbumin julkaisikin viime vuonna legendaarinen Sub Pop, jolle myös Nirvana levytti debyyttinsä. Laulaja-kitaristi Alex Edkins näytti kuin adrenaliinipiikin saaneelta Jarvis Cockerilta. Basisti Chris Slorach vatkasi bassoaan ja itseään primitiivisesti. Rumpali Hayden Menzies takoi settiään kuin nuoruuden vimmainen Dave Grohl. Metzin esitys oli alkuvoimaista rockia, jossa ei ole sijaa ennalta harjoitellulle poseeraukselle. Näin homma tulee hoitaa!

Metzin kappaleista löytyy hyvää riffittelyä ja hokemia. Mukana on myös silkkaa noisea ja atonaalisuutta. Soitto tosin jyräsi laulun, jota olisi mielellään kuunnellut paremminkin. Bändillä on tulevaisuutta, etenkin jos se haluaa lisätä keitokseensa annoksen melodiaa. Metz jäi Rock the Beachin kokonaisuudessa vähän outolinnuksi, eikä sitä ollut kuuntelemassa kuin kourallinen väkeä. Bändi olisi ollut oiva kiinnitys Kuudenteen aistiin, jossa sille olisi löytynyt varmasti otollisempaa yleisöä. Muutenkin pienimmän lavan bändit saivat soittaa pienille yleisöille ruotsalaista Royal Republicia lukuun ottamatta.

Päälavalla esiintynyttä Metzin maanmiestä Danko Jonesia tuntui kiinnostavan soittamista enemmän alapääjuttuihin painottuva huulenheitto ja yleisön huudattaminen. Harmi vaan, että Dankon jutut eivät ole juurikaan muuttuneet sitten vuoden 2006. Eipä musiikkikaan ole siitä paljon edennyt.

graveyardMetzin ohella festarin päätöspäivän parhaimmistoa oli ruotsalaisen Graveyardin keikka. Bändin musiikki ja olemus saavat melkein uskomaan, että oltaisiin 1970-luvun alussa. Raskas riffittelyrock ja psykedelia toimivat vahvasti, mutta lavapreesens jää samalla hieman staattiseksi.

Festarin päätti itseoikeutetusti sen suurin nimi Rammstein. Saksalainen marssimusiikki keräsi päälavan eteen parikymmentuhantisen joukon. Rammsteinin esiintymisessä kellontarkka show on kaikki kaikessa. Esitys pohjautuu vahvasti lavarakennelman, tulen, valojen ja räjähteiden ynnä muiden erikoisefektien käyttöön. Rammstein on tehnyt show´staan niin vahvan tavaramerkkinsä, ettei sen olisi enää mahdollista muuten esiintyäkään. Musiikin on sopeuduttava kaavaan ja koneeseen. Niinpä kuullut biisit olivat Rammsteinin isoimpia hittejä ja yleisesti ottaen bändin tuotannon yksiuloitteisemmasta päästä. Kansa lauloi mukana ja saksan osaaminen tuntui olevan vahvaa ainakin lausumisen tasolla.

Rock the Beach mainosti ennakkoon Rammsteinin heittävän yli kahden tunnin täyspitkän keikan. Keikka jäi kuitenkin tuntiin ja neljäänkymmeneen minuuttiin, minkä vuoksi moni yllättyi keikan lopusta. Setti oli kuitenkin samanmittainen kuin Rammstein on tällä kiertueella muuallakin soittanut. Tulihan tässä tulta jo sen verran, että makkaraa olisi voitu grillata koko festarikansalle.

Lue myös Rock the Beachille kiitettävä arvosana – toimiva festari

 

 

Mahdollisesti jotain samankaltaista