Rock SM palaa useamman vuoden tauolta

Suomen suurin bändikisa järjestetään tänä vuonna usean vuoden hiljaiselon jälkeen. Rock SM 2012 -kilpailujen live-finaali ratkeaa lauantaina 27.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Tuomaristossa nähdään muun muassa Happoradion keulakuva Aki Tykki, muusikko Redrama ja YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen.

Rockin SM 2012 -kilpailuissa asiantuntijaraati valitsee ensin kilpailuun ilmoittautuneista bändeistä 20 parasta, jotka esitellään tapahtuman verkkosivuilla. Kansa pääsee tässä vaiheessa osaltaan vaikuttamaan ja äänestämään näistä bändeistä kuutta parasta. Voittajan valitsee finaalissa tuomaristo ja yleisö.

Ilmoittautumisaika Rock SM 2012 -kisoihin alkaa 7.3.2012 ja päättyy 30.5.2012. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset rockyhtyeet, joilla ei ole voimassaolevaa levytyssopimusta. Kilpailijoilla ei ole ikärajaa. Kilpailuun osallistutaan lähettämällä äänitallenne ja täyttämällä kilpailulomake (lisäinfia tapahtuman kotisivuilta.

Rock SM -kilpailujen finaali järjestetään la 27.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Samanaikaisesti Messukeskuksessa on to-su 25. – 28.10.2012 Helsingin Musiikkimessut.

Ensimmäiset Rockin SM -kisat järjestettiin vuonna 1970. Tämän jälkeen kilpailuja järjestettiin pitkään vuosittain. Seitsemänkymmentäluku oli nopean kehityksen aikaa, jolloin saatiin vaikutteita punkista ja suomenkielellä esitetyn musiikin asema vahvistui. Kahdeksankymmentäluvulla Rockin SM -kisojen suosio kasvoi. Vuonna 1985 kilpailuun osallistui ennätysmäärä 500 yhtyettä. Puitteiltaan historiansa suurin kilpailu oli vuonna 1987. Tällöin TV1 teki kilpailusta myös livetaltioinnin. Rockmuusikot ry järjesti tapahtuman viimeisen kerran 1989 ja tämän jälkeen suomenmestaruuskilpailuja on järjestetty samalla tai muilla nimillä, mutta ei enää vuoden 2002 jälkeen.

Rock SM 2012 -kilpailut järjestää ROXX Oy yhteiskumppaneinaan Akun Tehdas, DLX Music, Sevent, Suomen Messut / Helsingin Musiikkimessut, Veikkaus, YleX ja X Sell Retail.

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista