Robbie Williams tuo swing-show’nsa Suomeen

Yksi maailman suurimmista poptähdistä, brittiläislaulaja Robbie Williams palaa vihdoinkin Suomeen 11 vuoden jälkeen. Uunituoreen ”Swings Both Ways” -albumin ympärille kiertyvä show nähdään Helsingissä Hartwall Areenalla sunnuntaina 18. toukokuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy Lippupisteessä maanantaina 9. joulukuuta.

Tuleva Swings Both Ways Live Euroopan-kiertue on jatkoa viime viikolla Lontoon Palladiumissa pidetylle kehutulle yksittäiskonsertille, jossa Robbie Williams esitteli ensimmäistä kertaa livenä kappaleita tänään julkaistulta ”Swings Both Ways” -albumiltaan. Levyllä Robbie on palannut rakastamalleen musiikin kultakaudelle ja edelliseen swing-albumiin verrattuna levyllä on nyt enemmän alkuperäistä materiaalia. Levyllä Robbien kanssa duetoivat mm. Olly Murs, Lily Allen, Michael Bublé, Kelly Clarkson ja Rufus Wainwright.

“Tiesin aina, että että tulen tekemään jossain vaiheessa uraani uuden swing-levyn ja nyt oli täydellinen hetki tehdä se”, Williams kertoo. Edellinen samaa aihemaailmaa edustava “Swing When You’re Winning” julkaistiin vuonna 2001 ja se on kaikkien aikojen parhaiten myynyt Robbie Williams -albumi.

KONSERTTI
Su 18.5.2014 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT
Myyntiin ma 9.12.2013 klo 9
Liput palvelumaksuineen alkaen 99 / 93,50 / 89,50 / 83,50 / 79 Lippupisteen myyntipisteistä
HUOM! rajoitus: enintään 6 lippua / ostaja.