Riutta: Kaikki on Hyvin – Kun kaikki todella on hyvin

 

RiuttaGunkanjima, 2013

Riutta on Oulaisissa vuonna 2004 perustettu progressiiviselle rockille sielunsa antanut bändi. Dybyyttialbumista on selvästi kuultavissa, että bändi on panostanut soittoonsa. Soitto on tarkkaa, ja kappaleille on selvästi annettua aikaa kehittyä ja hengittää. Ja tämä todella kuuluu, sillä levyltä löytyy muutamia todella erinomaisia biisejä, ja lyömättömiä riffejä.

Ensikuulemalta Riutan debyyttialbumi Kaikki on hyvin tuo mielleyhtymän Absoluuttiseen Nollapisteeseen. Pääosin ensivaikutelma johtuu laulajan äänestä, jonka sävy eittämättä kuulostaa Tommi Liimatalta. Yhtäläisyyttä Absoluuttiseen Nollapisteeseen löytyy myös usean kappaleen venkoilevista progepop-elementeistä, ja jopa hieman samankaltaisista lyriikoista.

Levyn alkubiiseissä Riutan soitto on puhdasta, jopa liian puhdasta. Itse kun kaipaa progeen tiettyä analogista rouheutta, joka luo syvyyttä ja tunnelmaa. Onneksi albumin taso tuntuu paranevan loppua kohti. Levyn yllätysbiisiksi, ja yhdeksi levyn parhaista kappaleista nousee itse nimikkobiisi kaikki on hyvin. Puhtaan instrumentaalin matalaa wub wub:ian kompensoi erinomaisesti teräskielisen kitaran herkkä riipivyys. Yksinkertainen voi joskus kaunista, myös progelevyllä. Hashiman sävelkulku taas on nerokas, mutta liian ylös miksatut kitarat, ja vokalistin liian herkkä ääni eivät tuo oikeutta muuten niin erinomaisesti sävelletylle kappaleelle.

Kyseessä on ristiriitainen debyyttialbumi. Osittain levy on erittäin kypsä, sisältäen alkuvuoden parhaimpiin kuuluvia kappaleita. Puolet levystä taas sisältää muuhun materiaaliin verrattaen liian kevyitä, miltei popahtavia biisejä. Progressiivisuus on joka tapauksessa taiteenlaji joka ei tunne kompromisseja. Omana entititeettinä popahtavat biisit eivät ole missään nimessä huonoja, mutta levyn rakenne kärsii näistä biiseistä, ja punainen lanka katoaa. Loppujen lopuksi jää tunne, kuin olisi kuunnellut kahden bändin biisejä ristiin. Rakenteen lisäksi albumin toiseksi sudenkuopaksi jää solistin kokemattomuus, niin syvyydeltään kuin laulutaidoltaan. Liian kevyt ja nuori ääni ei vain sovi albumille. Toisena puutteena mainittakoon levyn miksaus. Liian ylös miksatuiden kitaroiden soundi särkyy osassa kappaleita. Esimerkkinä tästä Kuvasta Kadonnut, sekä Etsijä jonka massiivisen loistava kitaravalli kuitenkin särkyy ja puuroutuu.

Kaikesta huolimatta Riutan ensilevy lupaa paljon, vaikkakin kokonaisuus on rikkonainen, on kyseessä silti luokassaan ja taidoissaan yksi alkuvuoden lupaavimmista uusista yhtyeistä.

4/5