Ritchie Blackmoren Rainbow-show oli kiusallista seurattavaa – Maestrolle sattui huono päivä, mutta yleisö ei myöskään ansainnut encoreja

Ritchie Blackmore’s Rainbow
Hartwall Arena, Helsinki
13.4.2018

Ritchie Blackmore on kiistatta hard ja heavy rockin tärkeimpiä oppi-isiä, mutta myös legendaarisen hankala persoona. Ikiaikaiseksi venähtänyt kyräily Deep Purplen Ian Gillanin kanssa hakee vertaistaan, ja vuosikymmenten aikana lukuisat muutkin bändikaverit ovat saaneet osansa maestron oikuista. Kenties surkuhupaisinta oli Rainbow’ssa 1970–80-lukujen taitteessa laulaneen Graham Bonnetin kohtelu: hiljattain Suomessakin televisioidussa dokumentissa Blackmore antoi ymmärtää, että Bonnetin potkuihin vaikutti tämän hiustyyli, joka ei miellyttänyt bändin pomoa.

Kitaravirtuoosin ailahtelevat fiilikset synnyttivät kiusallisia hetkiä myös loppuunmyydyllä Hartwall-areenalla, jonne Blackmore saapui Ritchie Blackmore’s Rainbow -nimisen kokoonpanon kera. Tällä kertaa ei sentään jouduttu todistamaan yhtä suurta draamaa kuin Deep Purplen Helsingin-keikalla marraskuussa 1993, jolloin Blackmore häipyi lavalta kesken kappaleen, otti vielä samana iltana lopputilin bändistä eikä ole sen jälkeen Purplen kanssa esiintynytkään. Jonkinlaisia aineksia isollekin kohulle tuntui kyllä olevan ilmassa nytkin.

Huom! Kuvat saa klikattua isommiksi.

Ritchie Blackmore's Rainbow. Hartwall Arena, Helsinki, Finland, 13.4.2018. Photo: Olli Koikkalainen

Nyt kyseessä oli nostalginen Rainbow-konsertti, joskin ainoa Rainbow-mies lavalla oli Blackmore itse. Taustabändin ennakkoon kovin nimi oli ehdottomasti ruotsalainen kosketinvelho Jens Johansson. Hänen CV:nsäkin oli varsin lupaava tätä kokoonpanoa silmällä pitäen: Kokemusta Rainbow-biiseistä löytyy muun muassa Ronnie James Dion rinnalta Diosta 1980–90-lukujen taitteesta. Johanssonilla on myös takana vuosia tien päällä ja studiossa suurten persoonien, kuten Yngwie Malmsteenin ja Timo Tolkin, kanssa.

Johanssonin suoritukset lukeutuivatkin illan komeimpiin. Niihin mahtui sekä jonlordmaista hammond-rockia, kaksintaisteluja Blackmoren ja basisti Bob Nouveaun kanssa että improvisoitua sooloilua milloin perinteisellä urkusoundilla, milloin Stratovarius-säröllä. Isoimmat suosionosoitukset keräsi soolon aikana tapailtu Finlandia.

Ritchie Blackmore's Rainbow. Hartwall Arena, Helsinki, Finland, 13.4.2018. Photo: Olli Koikkalainen

Suurin kysymysmerkki ennen konserttia oli laulaja Ronnie Romero, 36-vuotias chileläinen, josta iso osa yleisöstä tuskin oli aiemmin kuullutkaan. Espanjalaisesta Lords of Black -voimametallibändistä napattu Romero osoittautui onneksi alusta alkaen mitä mainioimmaksi Rainbow-vokalistiksi.

Romeron ääniala riitti yllättävänkin kivuttomasti niin Purple-vokalistien Ian Gillanin ja David Coverdalen kuin Rainbow’n omien laulajienkin Ronnie James Dion, Graham Bonnetin ja Joe Lynn Turnerin tutuiksi tekemien biisien tulkitsemiseen. Oman mausteensa tulkintoihin toivat naistaustalaulut, joiden heleämmästä puolesta vastasi Ritchie Blackmoren vaimo, Blackmore’s Nightin laulaja Candice Night.

Romeron tehtäväksi jäi myös pääosa yleisön laulattamisesta ja huudattamisesta. Kovasti hän kyllä yritti, mutta jostain syystä yleisö oli yllättävän vaisua, minkä myös laulaja pani merkille. Luulisi, että perjantai-ilta ja todellinen nostalgiapläjäys saisivat eloa jäyhäänkin rokkikansaan, mutta tällä kertaa kädet taskuissa viihtyvä kansanosa taisi päästä niskan päälle. Toki illan kohokohtiin lukeutuneet progressiivisemmat siivut, kuten Mistreated, Child in Time ja Stargazer, sekä akustinen Soldier of Fortune tempaisivat yleisön kiitettävästi mukaansa.

Ritchie Blackmore's Rainbow. Hartwall Arena, Helsinki, Finland, 13.4.2018. Photo: Olli Koikkalainen

Moni, allekirjoittanut mukaan lukien, odotti keikan parhaiten fiilisten syntyvän Spotlight Kidin, Long Live Rock ‘n’ Rollin ja Burnin kaltaisista nopeista siivuista. Ne osoittautuivat kuitenkin pettymyksiksi, sillä tulkinnoissa oli ikävää laahaavuutta eivätkä renessanssineron asuun sonnustautuneen Blackmoren sormetkaan olleet kaikkein notkeimmillaan. Muutamiin biiseihin sattui kiusallisia virheitä, ja Blackmore jätti välillä joitain kohtia myös soittamatta.

Vielä keikan alkupuolella maestro vaikutti yllättävänkin hyväntuuliselta ja muun muassa vilkutteli ja kumarteli yleisölle. Illan puoliväliin mennessä Blackmore olikin sitten ehtinyt hermostua kenties lavalla sattuneisiin kömpelyyksiin tai areenan melko nihkeään tunnelmaan. Tämä saattoi osaltaan johtaa varsin kiusalliseen episodiin, joka koettiin Beethoven-tiluttelu Difficult to Curen aikana.

Jossain vaiheessa pitkää biisiäbasisti Bob Nouveau ilmoitti, että nyt olisi bassosoolon vuoro mutta ette te kuitenkaan sellaista halua kuulla (täysin totta, muuten). Sen sijaan hän alkoi spontaanin oloisesti soittaa Happy Birthday to Youta ja kaivoi esiin Blackmorelle osoitetun paketin kitarasankarin seuraavana päivänä olleen syntymäpäivänsä kunniaksi. Nouveaun spiikistä päätellen paketissa oli ilmeisesti miniatyyrikitara, joka Blackmoren olisi pitänyt panna palasiksi tai sytyttää tuleen niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Kovasta suostuttelusta huolimatta Blackmore, joka oli jo saanut käsiinsä ämpärinkin (jossa oli kenties sammutushiekkaa), ei kuitenkaan suostunut ottamaan lahjaa vastaan, vaan poistui lavalta. Nolostunut Nouveau yritti keventää tunnelmaa vitsailemalla, että tämä saattaakin jäädä hänen viimeksi keikakseen tällä kokoonpanolla, sillä Blackmoren närkästyttäminen ei tunnetusti tiedä hyvää. Kiusallisen episodi päättyi, kun Nouveau sai spiikattua Jens Johanssonin urkusoolon, joka olikin varsin tyylikäs. Sen jälkeen myös Blackmore palasi lavalle ja hoiti keikan loppuun.

Ritchie Blackmore's Rainbow. Hartwall Arena, Helsinki, Finland, 13.4.2018. Photo: Olli Koikkalainen

Kun konserttia oli kulunut vajaa pari tuntia, Ritchie Blackmore’s Rainbow poistui lavalta Burnin jälkeen sen verran vähäeleisesti, että yleisöllä oli lupa odottaa show’n vielä jatkuvan. Porukka alkoi tietysti hakata käsiään yhteen ja huutaa Rainbow’n nimeä, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tässä vaiheessa ajattelin, että kerrankin encoret eivät ole tulossa automaattisesti vaan yleisön täytyy todella tehdä töitä niiden eteen.

Myös bändin rumpali David Keith kurkki lavan vierustalla sen oloisena, että kyllä täältä vielä tullaan. Kun taputusta ja huutoa oli jatkunut kymmenkunta minuuttia ja huomattava osa väestä oli jo poistumassa hallista, oli loppujenkin vihdoin uskottava, ettei lisää sittenkään ole tulossa. Osa porukasta päätyi jopa buuaamaan, sillä olihan kahdella edellisellä keikallakin tullut kaksi encorea, Black Night ja Smoke on the Water.

Vaikka show loppui ikään kuin kesken, oli se loppujen lopuksi ihan hyvä ratkaisu. Toki kymmenen minuuttia bändiä takaisin mylvineelle osalle jengiä, joka oli pulittanut lipuistaan lähes kolminumeroisia summia, olisi suonut vielä jatkoajan. Mutta kun kerran pääosan esittäjän fiilikset olivat mitä ilmeisimmin tipotiessään, tuskin encoreistakaan olisi mitään elämää suurempia elämyksiä irronnut. Kun vielä ottaa huomioon, että Blackmoren tuittuilun syynä saattoi ainakin osittain olla yleisön nihkeä eläytyminen, ei Helsinki tällä kertaa ehkä sittenkään edes ansainnut lisäherkkuja.

Ritchie Blackmore's Rainbow. Hartwall Arena, Helsinki, Finland, 13.4.2018. Photo: Olli Koikkalainen

Ritchie Blackmore’s Rainbow Helsingissä 13.4.2018:

1. Spotlight Kid
2. I Surrender
3. Mistreated
4. Since You Been Gone
5. Man on the Silver Mountain
6. Perfect Strangers
7. Sixteenth Century Greensleeves
8. Soldier of Fortune
9. Difficult to Cure (jonka aikana Jens Johanssonin urkusoolo)
10. All Night Long
11. Child in Time
12. Stargazer
13. Long Live Rock ‘n’ Roll
14. Burn

Teksti ja kuvat, Olli Koikkalainen