Retro 2014 – KMFDM

Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet.


KMFDM on yksi pidempiaikaisia suosikkejani ja Käpt’n K & Co.:n julkaisut tulee aina tarkistettua. Bändi julkaiseekin tasaisen tappavaan tahtiin uusia levyjä, viime vuoden Our Time Will Come on jo bändin yhdeksästoista albumi, joka taas vaihteeksi rikkoo jopa bändin levyn nimissä käyttämän yhden sanan säännön (vain pari alkupään levyä ja vuoden 2005 Hau Ruck ovat aikaisemmin olleet yli yhden sanan mittaisia).

KMFDM nousee viime vuoden kohokohdiksi oikeastaan levyn avaavan Genau-raidan takia. Tuo biisi vain jäi päähän tykyttämään, saksan opettaminen amerikkalaisteineille on jotenkin kovin yksinkertaisen typerä idea, ainakin tässä muodossa. Ainakin Käpt’n on jälleen takaisin Saksassa, joten ehkä sen vuoksi tuo “kouluttaminenkin” on tullut miehen mieleen. Osuu ja uppoaa tämä uusi levy silti kokonaisuudessaankin, vaikka minulle onkin kuittailtu rakkaan avopuolisen puolesta, että KMFDM on katu-uskottavampi versio ihmisille, jotka haluaisivat vain kuunnella klubihittejä, niin ei voi mitään. Jälleen pitää vain todeta Kill MuthaFakin Depeche Mode.