Raappanalta uusi sinkku marraskuussa, vaihtaa samalla julkaisijaa

Reggaetähti Raappana julkaisee uuden sinkun “Kauas pois” perjantaina 2.11. Samalla viikolla ilmestyy biisin video, joka on Raappanalle ensimmäinen laatuaan. Tuotannosta vastaa tuttuun tapaan Bommitommi ja kappaleen eläväisen rytmin takoo esiintymislavoja viime vuodet ahkerasti kuluttanut Sound Explosion Band. Syksynkaihoisia tunnelmia resonoivan “Kauas pois” – biisin videosta vastaa Pilke Media.

Vaikka edellisen, suoraan listakärkeen nousseen “Maapallo” – levyn julkaisusta on ehtinyt kulua jo kaksi vuotta, ei Raappana ole pyöritellyt toimettomana peukaloitaan. Mies on ehtinyt reissata ahkerasti niin kaukaisilla mailla kuin Suomessakin – keikkoja on tehty runsaasti sekä Sound Explosion Bandin että DJ Leimasimen kanssa festivaaleilla ja klubeilla ympäri Suomen ja välillä on ehditty vierailla muidenkin albumeilla – JVG’n kanssa tehty “Kran Turismo” olikin viime kesän ykkösbiisi. Uuden albumin biisejä on edellislevyjen tapaan kypsytelty rauhallisen intensiivisesti. Toistaiseksi nimeämättömän albumin julkaisuajankohdaksi on suunniteltu kevättä 2013.

Levyn julkaisee Raappanan kahdesta edellisestä levystä poiketen Suomen Musiikki. “Mietittiin että nyt on sopiva paikka yhdistää voimat”, kertoo tuottaja Bommitommi, jonka oma levymerkki Ylivoima on vastannut Raappanan kahden edellisen pitkäsoiton julkaisusta. “Hommaa riittää musan tekemisessä ja keikkailussa nykyisellään niin paljon, että on mahtavaa että saadaan tiimiin mukaan asialleen täysin omistautunut jäbä eli Hynnisen Kari, joka ymmärtää ja fiilistelee musaa, mitä julkaisee.”

Mahdollisesti jotain samankaltaista