Punk Lurex : Puolesta ja Vastaan – Naivistisen söpöä nyrkin puintaa ihmisyyden barrikaadeilla

(Hiljaiset Levyt, 2012)

Tampereen melopunkkarit Punk Lurex tekee paluulevyn 10 vuoden tauon jälkeen. 90-luvun alkumetreillä perustettu yhtye on jättänyt OK-jälkiliitteen nimestään jonnekin 20-vuotisen tiensä pientareelle, ja tähyää tulevaisuuteen uudella nuoruuden uholla ja innolla. Päälle päin kepeän melodisesti liitävä, 70-80-luvun taitteen Kollaa Kestää-Ratsia-Noitalinna Huraa! -akselista muistuttavan Punk Lurexin vahvimpia tavaramerkkejä on heleä-ääninen basisti-laulaja Tiina Wesslin, jonka naivistinen, punk-kliseitä kierrättävä hempeilytulkinta tuo mielenkiintoisen ja raikkaan vaihtoehdon moderniin ryppyotsaiseen, vittuilevaan, genreuskolliseen punkkiin.

Bändi soittaa paluualbumillaan ihan toimivasti ja oikein. Paikoin hieman Indican Jonsun melodiakulkuja laulullaan seuraava, usein liiankin hentoäänisen ja rekisterissään horjuvan Wesslinin tulkintatyyli ei kuitenkaan lopulta jaksa kantaa kauaakaan painavan sanan saattajana. Wesslinin verbaalisesta ilmaisusta puuttuu vihaisuus, vaihtelevuus ja tarvittava aggressiivisuus. Yhtye on lisäksi kaikessa romanttisuuden tavoituksellisuudessaan tylsän tasapaksu ja valitettavan turvallisia latuja hiihtävä, vaikkakin hellyttävän kuuloinen nelikko. Kokonaisuutena Puolesta ja Vastaan-albumi biiseineen ei kuitenkaan paria valon pilkahdusta (Liittoudutaan ja Social Distortionista muistuttava, nimestään huolimatta pirtsakka Ankea Päivä) lukuunottamatta jaksa liiemmin säväyttää.

Suurimmaksi kompastuskiveksi yhtyeen sinällään rokkaavassa kokonaisuudessa koituu kohtuuttoman kunnianhimoinen yritys yhteyttää biisien vilpittömän punkahtava romanttisuus korneihin, kömpelöihin ja armottoman mattinykäsmäisiin sanoituksiin: “Juopot ryyppää, jumalauta, eihän tässä enää auta, mikään vanha taika, uusi kaljanmyyntiaika.“Aktivistit varokaa, taas kuohuu yleisöpalstoilla! Ne huutaa: On tyhmää kettuja suojella…“, “Lontoossa palaa taas, sadat tuhannet nuoret tukahtuvat, Katuja vallataan, että saatais päättäjät kuuntelemaan…” tai vaikkapa “Me emme tarvitse lisää laitteita vaan ihmisiä jotka auttavat heikompaa.

Tottahan kaikki tämä kyllä on, mutta kontekstissaan nolouden rajamailla keikkuvaa, hapuilevaa ja aloittelijamaista riimittelyä se on. Kuitenkin ilahduttavan kirkasotsaista, nivusiin iskevää osaamista Punk Lurexin tekstikynäilyssä edustaa mm. Mun Silmillä-biisin rivit:  “Jos kirkasotsaisesti haluaa maailman pelastaa, sun oma reviirisi vain sua kiinnostaa, ei toiset sympatiaa saa, oot kyynisyydestäsi tehnyt taidetta…

Asunnottoman laulu muistuttaa laulumelodialtaan paikoin Lapinlahden Lintujen mainiota Siivet-kappaletta. Kaamealla mieslaululla ryyditetty Vihan ja väkivallan maailma on puolestaan kaikessa railakkuudessaan lainattu niin läheltä Pelle Miljoona N.U.S.:in Väkivalta ja Päihdeongelma– klassikkoa, että eipä oikein tunnu missään. Ebba Grönin tunnetuksi tekemän, ruotsinkielisen Blå Tåget –coverin Staten och Kapitalet- kappaleen funktiota en levyllä ymmärrä, vaikka yhtyeen antikapitalistista henkeä se ilmiselvästi alleviivaakin.

Punk Lurexin musiikki ei ehkä edusta genrensä kotimaista kärkeä, mutta kuten sanottua, sen musiikki ei myöskään ole kyynisiä punkkareita varten. Vaikka kieltämättä Punk Lurexin kaltaiselta, kokeneelta yhtyeeltä olisin odottanutkin terävämpää ja syvältä kouraisevampaa lopputulosta, sen musiikista kumpuaa aito huoli ja turhautuneisuus nyky-yhteiskuntaa kohtaan, mutta silti myös humaani lämpö ja välittäminen. Kaikki edellä mainittu välittyy Punk Lurexin musiikista rehellisesti, mikä vilpittömyydessään on harvinaista aikamme punk-yhtyeissä.

2 / 5

Mahdollisesti jotain samankaltaista