Punk-ikoni The Exploited saapuu Nosturiin

Punkrocklegenda The Exploited elää punkista ja kiertueista. Bändi julkaisee levyjä harvakseltaan, mutta on kiertueella käytännössä jatkuvasti. Nyt tämä kaaospunkin ruumiillistuma saapuu keikalle Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Nosturissa perjantaina 20. toukokuuta. The Lämppärinä Nosturissa esiintyy Äpärät.

Vuonna 1979 perustettu The Exploited on ollut legenda debyyttialbuminsa ”Punk’s not dead” julkaisusta lähtien. Albumi teki bändistä kertaheitolla tunnetun ympäri maailmaa ja levyn nimestä syntyi punkin tunnetuin slogan, joka yhdessä bändin mohikaani-pääkallo-logon kanssa on tatuoitu punkkareiden ihoille ympäri maailmaa. The Exploited on noista päivistä lähtien pitänyt tinkimättömästi oman linjansa. Kun lähes kuusikymppinen Wattie laulaa ”fuck the system”, on sen edessä turha yrittää perustella asioita virkamieslausunnoilla.

Illan lämppärinä esiintyvä Äpärät julkaisee levyjä jopa illan pääbändiä harvempaan tahtiin, sillä niin ikään yli 35-vuotisesta urastaan huolimatta Äpäriltä ilmestyy “Häiriköt tulee II” -niminen debyyttialbumi vasta nyt. Julkaisupäivä on perjantaina 29. huhtikuuta.

KEIKKA
Pe 20.5. Nosturi, Helsinki
Ovet avautuvat klo 19.00

LIPUT
Liput 26,50€ ennakko ja 28€ ovi
Ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina klo 12.00 Ticketmasterissa