Psychostars : Making Friends with Monsters
(Violent Journey Records)
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa usea mannermainen psykobillya, pop-punkia ja juurevaa rock ’n rollia yhdistelevä, bettyboopmaisen nukkemaisella naisvokalistilla somistettu tatskaäijäbändi alkoi menestyä kansainvälisesti. Näistä esimerkkeinä mainittakoon tanskalainen HorrorPops, ranskalainen The Wolfgangs ja unkarilainen The Hellfreaks. Kotimaassa vastaavaa hengenheimolaisuutta edustaa forssalainen, yhdeksän vuoden ikään ehtinyt Psychostars. Psychostars ei imagonsa puolesta edusta lajinsa sliipattua osastoa, vaan kuorruttaa kuosinsa The Misfits-tyyppisellä kauhuleffatematiikalla.
Saatekirjetekstin mukaan yhtyeen debyyttialbumi Making Friends With Monsters on jokaisen rock- ja kauhufriikin pakkohankinta. Tästä seikasta alkaa vakuuttua myös kansikuvan perusteella, missä hoitsuksi pukeutunut laulajatar, Miss Ellie sohii sairaalapedillä makavaa, korsettiin ahdettua goottibabea lihaveitsellä kurkkuun niin että veri lentää.
Avausbiisi Restless iskee kyllä ruhoon, mutta pettymyksekseni aivan väärällä tavalla. Sen peruspunkrock tamppaa radioystävällisesti herättämättä sen kummempia tunteita. Valitettavasti sama tunne jatkuu myös parin seuraavaan biisin ajan. Tosin parin kuuntelukerran jälkeen kakkosbiisin, Vampire Briden imu alkaa jo tarttua hyvin. Levyn neljäs biisi, Eurythmicsin Sweet Dreamsia muistuttavaa Witching Hour sisältää jo enemmän koukkuja. All Quiet on the Homefrontin ja Monster Runawaysin misfitsmäistä ”woo-oo-ou” -taustahoilausta kuunnellessa alkaa tulla hyvälle mielelle. 13 biisiä sisältävä albumi päättyy punkiksi väännettyyn cover-versioon Buddy Knoxin vuonna 1958 levyttämästä klassikosta Somebody Touched Me. Nyt joku tosin keksi liimata biisiraidan päälle studiosoftan samplepankista tökerön kuuloista yleisön aplodeerausloopia, joka on epäsynkassa itse biisin kanssa, tiputtaa sinällään tyylitajulla valitun coverin tehoa.
Psychostarsin kantavin vahvuus on sen laulaja Miss Ellie. Hän vuoroin laulaa, narisee ja tiuskii biisit tiukasti läpi vahvalla, vaikkakin maneereitaan vahvasti toistavalla laulusoundillaan. Toisaalta laulumelodiat muistuttavat enemmän 80-luvun rockista ja popista kuin vanhasta rock `n rollista. Samaan aikaan yhtyeen melodiakitarointi kuulostaa jostain Iron Maidenin ja Klamydian välimaastosta ammentavalta juoksuttelulta kuin esim. The Crampsin innoittamalta, juurevalta rockabillyrevittelyltä. Tämä piirre sinällään luo Psychostarsille persoonallista soundia omassa tyylilajissaan. Biisien lyriikat kummittelevat pelkistetyn rocklyriikan oikeaoppiset kriteerit täyttäen kauhuleffatunnelmissa, mutta valitettavan usein myös englanniksi laulavien suomalaisbändien perisynnissä; nolon kliseisissä rivintäyttöfraaseissa.
[youtube Bm-ThzbePLU]
Vaikka Psychostarsin biisit ja soitto rouhivatkin mallikkaasti, ei sen rokkaus lähde oikein missään vaiheessa kunnon kiitoon. Se ei myöskään räjähdä ilmiliekkeihin tai kuulosta vaaralliselta silloin kun sitä kipeimmin tarvittaisiin. Myöskään sen vampyyriflirtti ei onnistu viettelemään kuulijaa puremaetäisyydelle asti. Tuotantopuolella bändin sointiin olisi saanut vääntää parikin astetta lisää potkua, presenssiä ja juuri sitä murhaa. Kertosäkeiden tekotaito on yhtyeellä keskimäärin melko hyvin hallussa, mutta biisit jäävät silti tasapaksuiksi pääosin biisien puutteellisesta dynamiikasta johtuen. Tällä kappalemateriaalilla kolme tai neljä biisiä pois jättämällä MFWM:sta olisi saanut huomattavasti tiukemman albumikokonaisuuden.
Huomaankin taas tuijottavani levyn kantta, mutta tällä kertaa sekavin ajatuksin. Psychostarsilla psykoa, verta, kauhua ja rokkia riittää kyllä paperilla, mutta ei ollenkaan vastaavassa määrin musiikissa, jota me friikit siltä ehdottomasti vaatisimme. Kauhurock on äärimmäisen vaikea taiteenlaji, jossa vakuuttaakseen kuulijan, täytyy teoksesta välittyä vahvaa psykologista ja teatraalista näkemystä, tuhottomasti kunnianhimoa ja hulluutta sekä ripaus magiaa. Psychostars on kieltämättä lupaava bändi, mutta siltä jää kaipaamaan rohkeampaa otetta, ehdottomuutta ja heittäytymistä. MFWM:n perusteella Psychostars on livenä varmasti viihdyttävä ja kovaa rokkaava yhtye. Sen mielikuvan toivoisi kernaasti välittyvän myös levyltä kuunneltuna.
3/5