Provinssiin lisätty Converge, Haken ja TesseracT, lisäksi Amorphiksen ensi-ilta kuullaan Törnävällä

Viime viikon ensimmäisellä artistijulkistuksellaan erinomaisen ja innostuneen vastaanoton saaneen Provinssin ohjelmisto täydentyy maailman ensi-illan saavalla kotimaisella erikoiskonsertilla sekä kolmella ulkomaisella yhtyeellä. Festivaalin early bird -hintaiset 3pv-liput ovat myynnissä 31.12.2018 asti osoitteessa www.provinssi.fi/liput.

Amorphis toteuttaa ensi kesänä normaalia festivaalikeikkaa pidemmän ”Queen of Time” -teemakonsertin, jossa yhtye esittää livenä ajankohtaisen albuminsa kokonaisuudessaan. Erikoisvieraana lavalle nousee The Gatheringin vokalistina tunnettu upeaääninen Anneke Van Giersbergen. Provinssissa maailman ensi-illan saava ”Queen of Time” -konsertti on festivaalin jälkeen mahdollista kokea Suomessa ainoastaan myöhemmin samana viikonloppuna Tuska-festivaaleilla.

Myös Provinssiin saapuvien ulkomaisten bändien lista kasvaa. Vuosien tauon jälkeen Suomessa nähtävä Converge (US) tunnetaan teknisen mathcoren pioneerina ja hardcoren uudistajana. Melodista ja progressiivista rockia soittava Haken (UK) on jo aikaa sitten myynyt loppuun ensi maaliskuussa Tavastialla toteutuvan klubikeikkansa. Proge-vaikutteisen djent-metallin kärkinimi TesseracT (UK) on puolestaan ajankohtainen aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneestä neljännestä albumistaan ”Sonder”.