Provinssiin 20 lisäkiinnitystä, ulkkareina mm. The Sounds ja Georgia

Toivotuille uusintavierailuille Törnävänsaarelle palaavat länsinaapurimme rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Sounds, JVG sekä Vesala vahvistaen Provinssin monipuolista pääesiintyjäkattausta.

Ulkomaista ohjelmistoa edustaa myös raikkaalla otteella elektropoppia tarjoileva Georgia. Sessiorumpalina ja tuottajana uransa aloittaneen Georgian läpimurtokappaleet ”About Work the Dancefloor” ja ”Started Out” olivat viime vuonna Iso-Britannian suurimpia hittien joukossa. Saarivaltion artistiedustusta täydentävä indierock-yhtye The Magic Numbers on puolestaan myynyt kotimaassaan kaksinkertaista platinaa sekä ollut ehdolla maan tärkeimmän musiikkipalkinnon Mercury Prizen saajaksi.

Kotimaisen musiikin kirjoa edustavat R&B-sävyjä suomipoppiin tuova Kasmir, valtaisaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen, viime kuukausien suurimmasta suomalaisesta hitistä ”Hei rakas” vastannut BEHM, loppuunmyytyjen klubikonserttiensa myötä paluun lavoille tehnyt Plutonium 74 sekä rohkea ja uudistumiskykyinen poptähti ABREU.

Egotripistä soolouralle singahtanut Knipi sekä Jouni Hynysen ja Mira Luodin muodostama uusi yhtye Maanalainen Armeija tekevät nyt Provinssi-debyyttiinsä sivuprojektiensa myötä. Helmikuun lopulla odotetun kakkosalbuminsa julkaiseva Karina ja suomalais-ranskalainen duo Eva + Manu ovat vakiinnuttaneet paikkansa kotimaisen indiepopin kärjessä.

D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivin riveissäkin vakuuttava Yeboyah, urbaanin musiikin tämän hetken seuratuimpiin nimiin lukeutuva Cledos ja kansainvälistä huomiotakin herättänyt View maustavat Provinssin rap-kattausta.

Emma Gaalassa vuoden tulokkaan sarjassa ehdolla oleva Jesse Markin rikkoo elektron, hiphopin ja indien välisiä rajapintoja. Tuoretta soundia festivalikattaukseen tuovat myös ”Suomen Drakeksi” kutsuttu Lauri Haav sekä lahjakas artistilupaus Isaac Sene.

Seinäjoen Törnävänsaarella 25.-27. kesäkuuta järjestettävän Provinssin ohjelmisto täydentyy talven ja kevään aikana vielä lukuisilla esiintyjillä.

LIPUT
3pv alk. 159 EUR
2pv alk. 129 EUR
1pv alk. 99 EUR

Saatavissa myös erilaisia VIP-paketteja sekä majoitusvaihtoehtoja.