Pronssinen Pokaali : Sotkamur – Hurja kulttiyhtye seestymisen partaalla

(C7 Records 2014)

Pronssisen Pokaalin paluualbumi Vastatuulensoutajat oli riemastuttavan laadukas albumikokonaisuus vengon, etelä-karjalaisen vaihtoehtorock-yhtyeen odotetulle paluulle. Eritoten hienoa oli kuitenkin saada tietää, että yhtye sai kyseisen levyn työstämisen ja paluunsa myötä lisää kimmoketta jatkaa omintakeisen musiikkinsa tekemistä siinäkin määrin, että paluualbumia seurannut, järjestyksessään viides PP-albumi Sotkamur ilmestyi hyvin luonnolliselta vaikuttaneen luomis- ja synnytysprosessin myötä ainoastaan reilu vuosi pitkään ja hartaasti työstetyn paluualbumin julkaisua myöhemmin.

Jo Sotkamurin ensisoinnuista lähtien havahtuu siihen, että vaikka jo Vastatuulensoutajilla yhtye osoitti vinksahtaneessa voima-pop-rockissaan tiettyjä seestymisen merkkejä, uusimmalla teoksellaan yhtyeen terävimmät kulmat ovat hioutuneet jopa tuosta vielä entistä pyöreämmiksi. Vanhalle yhtyeen tosi-diggarille tämä kokonaisvaltaisen seestymisen hyväksyminen on tässä tapauksessa sitä paikoin jopa raivostuttavassa määrin.

Pokaalin kohdalla kyseinen seestyminen tarkoittaa biisirakenteiden ja osien suoristumista, tiettyä kesyyntymistä ja muuttumista lähemmäs standardimpaa, radiosoittokelpoista, duurihenkistä suomi-rockia. Tästä esimerkkeinä albumin avaavat, jopa kliseisen turvallisia piirteitä sisältävät, pököttävään Popeda-komppiin nojaava Tulin tähän ja singlekappale Suureen Suunnitelmaan, minkä soinnutukset, rytmiikka ja melodialinjat herättävät turhankin vahvan assosiaation Eppu Normaalin ja Ismo Alangon suuntaan. Albumin alkupuolen kappaleista Yli jään ja Sotkamur puolestaan flirttailevat vanhan liiton hard rockin ja heavyn kanssa, mutta jäävät kappaleina jotenkin vaisuiksi, eivätkä lähde yhtyeeltä totuttuun tapaan lentoon.

Allekirjoittaneelle Sotkamur-albumi alkaa toimia yhtyeelle totuttuun malliin vasta viidennen biisin, Nimetön kohdalla, mikä on kauniin rujo ja herkkä rakkausballadi omassa kummallisessa abstraktisuudessaan. Valon taittaneet on puolestaan piristävällä tavalla yhtyeen ilmaisullisia raja-aitoja kaatava kappale, mikä operoi jopa hienoisten ska-elementtien varassa, ja minkä CMX-henkinen kertosäe on yksi albumin hienoimpia. Huntu esittelee laadukkuudessaan perinteisen, nykivän osaston maanisesti rokkaavaa Pokaalia, missä yhtye äityy huitomaan vanhaan, hyvään malliinsa. Sekaisin – kerrassaan hienon eteerinen, Iron Maidenin Stranger in a Strange Landin riffailusta muistuttava, todella komean kertosäkeen sisältävä kappale ja albumin koruttoman hauras, akustinen lopetus Musta ovat kappaleina ehdottomasti albumin parhaimmistoa.

PP:n uusi rumpali Mikko Kupiainen (mm. Osmo’s Cosmos, PP-kitaristi Janne Kupiaisen veli) soittaa osuutensa selkeästi pelkistetymmin ja suoremmin kuin yhtyeen entinen rumpalisti Janne Hynynen, joka soittaa albumin kolmella kappaleella. Tämä seikka myös osaltaan korostaa Sotkamurin kallistumista soinnillisesti päin klassisempaa suomi-rockia. Albumin soundimaisemassa Siveniuksen laulu on hyvin pinnassa muun bändin soinnin jäädessä turhankin taka-alalle ja tarkoitukseensa nähden jopa hieman voimattomaksi ja tummahkoksi.

Vaikuutelma Sotkamur -albumin yleisöystävällisemmästä easy listening -luonteesta on enemmänkin lähempänä PP:n vuonna 2000 tapahtuneen hajoamisen jälkeen, vuonna 2001 julkaistun vokalisti/kitaristi/biisintekijä Tomi Siveniuksen sinällään hyvän sooloalbumin, Osa sinua- tunnelmia kuin aikaisempia PP-albumeita.

Pronssisen Pokaalin viihdyttävyys on perustunut allekirjoittaneelle aina tiettyyn huikean kauniiseen mutta samalla myös maaniseen vinoon, kohkaavan ankaraan rokkimeininkiin upeine biiseineen ja Siveniuksen jopa äärimmäisen synkissä syvyyksissä uiskenteleviin, oivaltaviin sanoituksiin ja pimeällä tavalla erittäin hienoihin kielikuviin. Sotkamurilta niitä elementtejä ei oikein tunnu löytyvän entiseen malliin, ja pienoista itsensä toistamisen läsnäoloa sanoituksissa ei voi kiistää. – Liekö kyseessä ollut tietoinen ratkaisu tehdä albumi hyvinkin spontaanisti ja turhia hieromatta. Levyä kuunnellessa herää väistämättä myös ajatus, että tietty pidemmälle hiominen ja tuottaminen joidenkin albumin biisien kohdalla olisi myös osaltaan nostanut Sotkamurin kokonaisuuden tasoa. Hienolta yhtyeeltä Sotkamur on kaksijakoinen albumi, mutta miltä löytyy omat oikein hyvät hetkensä.

3/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista