Profane Omen: Destroy! (2011) – Kuinka metalli venyy ja vääntyy

Spinefarm Records

Lahtelainen Profane Omen on päässyt kolmanteen pitkäsoittoonsa, jonka tarkoitus on tuhota ja olla yhtyeen rankin. Pitkälti asian laita onkin näin. Destroyer! tarjoilee todella laajalta skaalalta metallin eri genrejen ja hard rockin ristisiitosta ennakkoluulottomalla ja erittäin progressiivisella, pää edellä kuiluun-asenteella toteutettuna.

Yhtyeen nykykokoonpanossa ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen, vokalisti Jules Näveri osoittaa suorituksillaan uskomatontakin muuntautumiskykyä, ja onhan miehen vokalisointi kauttaaltaan todellista ammattilaisen taidonnäytettä. Etenkin miehen puhdas laulu on komeaa ja nyanssitajuista, kansainvälisen tason revittelyä (esim. Bound to Strive).

Avausbiisi A Force to Be Reconed With sekoittelee King Diamondin Them -klassikon haamumaista tunnelmaa raa`an Death Metal-murjonnan kautta L.A.-glam-hard rock kertosäkeeseen ja Ismo Haaviston puhaltamaan, erittäin mellevään huuliharppusooloon. Wasteheadissa menään jo astetta suoraviivaisemmin, ja kauttaaltaan kappaleiden kertosäeosaston sävelistä tulvahtelee tukkalakan tuoksu Los Angelesin Sunset Stripiltä.

Predatorin voisi kuvitella olevan kahdeksankymmentäprosenttisesti peräisin Annihilator-neron, Jeff Watersin riffikynästä, tosin tässä tapauksessa punkimmalla otteella repäistynä. Feed on the Wasted-biisin osaset tulevat taas kasaan todella eri osotteista. Yökerhoblues-poljentoa, Panterasta muistuttavaa syvän etelän boogiepitoista ärjyntää ja Linkin Parkin melodialaulutyyliä ja sävyjä yhdistelevä kappale pysyy kasassa venyen ja paukkuen välttävästi.

Rankemman osaston kappaleista Escape/ Tracelessin riffikierrot ovat koukuttavia, ja biisi sisältää muutenkin viehättävää vaaran tunnetta, jonka viehättävyyden onnistunut stadionkertsi nostaa vielä toiseen potenssiin. Albumi päättyy matelevaan, mutta standardinomaiseen death-doomiin Zombie Ridersiin, jonka kertosäkeessä kuullaan taas Näverin hyväksi maneeriksi nousevaa John Corabin vokalisoinnille kumartavaa raskasrock-tulkintaa.

Metsäänkin yhtye paikoin menee monisyisyytensä mukana, tosin se ei osoita pelkäävänsä sitä pätkääkään, mikä lopulta kallistuu ominaisuutena yhtyeen hyveeksi. Toisaalta biisien tarttuvuutta rajoittaa rumpali Samuli Mikkosen turhan kikkavoittoinen, Ex-Megadethin Nick Menza-tyylinen, rönsyilevä rumpalointi, joka lamauttaa yhtyeen rullaavuutta ja jyräävyyttä liiallisella koristeellisuudellaan lukuisine funktiotta jäävine filleineen ja breakeineen.

Profane Omen-kitaristit Wiljami Kurki ja Antti Kokkonen ovat opetelleet metalli- ja rock-kitarointinsa pitkät oppimääränsä erinomaisesti ja jalostaneet ne oivaltavasti. Vaikutteita kaksikko ottaa jäsennellysti ja sulavasti kolmen vuosikymmenen matkalta tyylitajulla saaden musiikin kuulostamaan aidolta ja raikkaalta.

Välillä jopa toivoisi yhtyeen jättävän suosiolla standardinomaisen döddisosaston taakseen, koska mielikuvituksekas, 80-lukuun vahvasti kallellaan oleva thrash-vivahteinen hard rock-vääntö tuntuu luistavan yhtyeeltä huomattavasti luontevammin, dynaamisemmin ja lennokkaammin kuin mitä yksipuolisemman ja mielikuvituksettomamman riffijunnauksen ja Näverin aavistuksen ponnettoman ja sisäsiistin örinälaulun varassa jurnuttava pehmokalmaosasto.

Myöskään toiseen suuntaan kurkottavalla, hennompia, post-grungahtavia elementtejä sisältävällä semi-slovari-osastolla Profane Omen ei tunnu olevan musiikillisesti sen enempää kotonaan (esim. Bad Dreams ja Acedia). Näihin biiseihin tarkoitettu herkkyyslataus valuu tällä kertaa muniinpuhaltelun puolelle. Kyseistä haveria eivät edes Näverin hienot vokaalisuoritukset ja mahtipontiset melodiat onnistu raapimaan onnistumisten polulle.

Sittemmin Voice of Finlandista ja Rustista tutun Mikko Herrasen (lauluja lukuunottamatta) äänittämän ja miksaaman albumin soundit tuntuvat tässä kontekstissa turhan puhtoisilta ja kilteiltä karsien lopputuloksen rankkuudesta paljonkin.

Vaikka Pro Toolsin käyttö haiskahtaakin albumin soundeista, ei voi sanoa etteikö yhtyeen alati uusia sfäärejä tavoittavasta musiikista nauttisi parhaimmillaan todella paljon. Profane Omen kuulostaa parhaimmillaan piristävältä, erittäin kunnianhimoiselta ja armottomalla työmoraalilla varustetulta yhtyeeltä.

Aste tai kaksi suoraviivaisuutta, punk-räkää ja rankkuutta lisää, niin Profane Omen kuulostaa vaaralliselta tappoyksiköltä, eikä ainoastaan erinomaisella suoritusvarmuudella ja yhteissoittotaidolla varustetulta, erittäin luovista muusikoista koostuvalta nykyhevibändiltä. Tällä hetkellä se on kuitenkin puutteistaan huolimatta yksi kotimaamme kansainvälisimmältä kuulostavista metallibändeistä.

 

3/5

Profane Omen keikoilla!:

21.-23.6.2012 Kauhajoki, Nummijärvi, Nummirock
29.06.-01.07.2012 Helsinki, Suvilahti, Tuska Festival
04.08.2012 Raahe, Pikkulahti, Sulatto
10.-11.08.2012 Mikkeli, Visulahti, Jurassic Rock

Mahdollisesti jotain samankaltaista