Postrockia Flow’hun, legendaarinen Slint liittyi artiskatraaseen

Legendaarinen postrock-yhtye Slint esiintyy Flow Festivalilla. Yhdysvaltalaiskokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 8. elokuuta.

Flow Festivalin ohjelmistoon liittyy merkittävimpien postrock-yhtyeiden joukkoon lukeutuva Slint. Viime vuonna paluun tehnyt kokoonpano esitteli jo 1980-luvun Yhdysvaltojen vaihtoehtorock-piireissä omaleimaisen soundinsa, jonka taitava temmon, volyymin ja rakenteen hallinta olivat omiaan luomaan perustaa postrock-ilmiölle.

Slintin vuonna 1989 ilmestyneen Tweez-debyyttialbumin tuotti mm. Pixiesin, PJ Harveyn ja Nirvanan kanssa työskennellyt Steve Albin. Yhtyeen toisen, vuonna 1991 ilmestyneen Spiderland-levyn ajatellaan puolestaan olevan yksi ensimmäisistä postrock-levyistä. Spiderland esiteltiin suurelle yleisölle Good Morning, Captain -biisillä, joka soi Larry Clarkin kohahduttavassa Kids-elokuvassa vuonna 1995.

Yhdestoista Flow Festival järjestetään 8.–10. elokuuta Suvilahdessa.

Mahdollisesti jotain samankaltaista