Postmetallin kärkinimiin kuuluva Pelican ensi kertaa Suomeen

Instrumentaalista post-metalia, synkkää sludgea, jyräävää stoneria, maalailevaa post-rockia ja Slint-henkistä äkkiväärää vaihtoehtorockia yhdistelevä Pelican saapuu Nosturiin lauantaina 21. huhtikuuta. Liput yhdysvaltalaisbändin ensimmäiselle Suomen keikalle tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 21. marraskuuta.

Vuonna 2001 Chicagossa perustettu Pelican kuuluu Neurosisin, Cult of Lunan ja Isisin tavoin post-metalin menestyneimpiin nimiin. Yhtyeen tyypillisesti lähes 10 minuuttia kestävät, pääosin instrumentaaliset ja moniosaiset kappaleet ovat nostaneet bändin kulttisuosioon ympäri maailmaa, mutta vankasta underground-menestyksestään huolimatta yhdysvaltalaisnelikko keikkailee nykyisin vain harvakseltaan.

Pelican julkaisi nimettömän debyytti-ep:nsä (2003) ohella kolme ensimmäistä albumiaan Isis-nokkamiehen Aaron Turnerin Hydra Head Recordsin kautta. Bändin alkuaikojen levyistä kaikkein merkittävimpänä pidetään vuoden 2005 pitkäsoittoa The Fire in Our Throats Will Beckon the Thaw, joka uudisti samalla koko post-metal -genren muotokieltä. Nykyisin Pelican kuuluu Southern Lordin (mm. Earth, Goatsnake) talliin, ja bändin neljäs ja toistaiseksi viimeisin albumi What We All Come to Need ilmestyi syksyllä 2009. Ensimmäistä kertaa vokaaliosuuksiakin sisältäneen levyn vierailijoina kuullaan esimerkiksi Sunn O))) -muusikkoa Greg Andersonia sekä levy-yhtiön vaihdoksesta huolimatta yhtyeen lähipiiriin kuuluvaa Aaron Turneria.

Ensi keväälle uutta ep-julkaisua lupaillut Pelican soittaa juuri ennen Suomeen saapumistaan muun muassa Hollannissa Roadburn Festivalilla sekä kiertää Iso-Britanniaa.

Tässä maistiaisena Dead Between the Walls vuonna 2007 julkaistulta City of Echoes -levyltä.

Illan avaava Tombstoned yhdistelee musiikissaan Sleepin ja Electric Wizardin henkistä stoner/doom metalia sekä Pink Floydin ja Hawkwindin psykedeliaa. Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Tapahtuman järjestelyissä on mukana Sue-lehti.

KEIKKA
La 21.4.2012 Helsinki, Nosturi +Tombstoned

LIPUT
Myyntiin ma 21.11.2011 klo 9.00
22 EUR +toimituskulut, ennakko: Tiketti

Mahdollisesti jotain samankaltaista