Porilaiset tulloo – SOIT SE SILTI -festivaali Helsinkiin

Kuten kaikki tiedämme, Pori on suomalaisen vaihtoehtomusiikin Mekka. Tämä tosiasia on tiedossa myös Tampereen Telakalla, jossa järjestettiin viime vuoden lokakuussa ensimmäistä kertaa SOIT SE SILTI –porilaisen musiikin festivaali. Tapahtuma tarjosi roiman annoksen porilaista magiaa ja kaksi loppuunmyytyä iltaa. Perjantaina 25.5 järjestetään samanmoinen festivaali Helsingissä.

Illan pääesiintyjä on antaumuksellinen ja hurmoksellinen porilaislegenda Kuusumun Profeetta. Yhtyeen voi sanoa muodostuneen jo jonkinmoiseksi instituutioksi, joka on vyöryttänyt rikassävyistä ja performatiivista musiikkipalettiansa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Yhtye povaa keikan sisältävän ”tannerta vavahduttavaa voimaa ja sydämen sulattavaa herkkyyttä.”

Festivaaleilla nähdään myös Eleanoora Rosenholmin solistin Noora Tommilan uudehko projekti, joka on keikkaillut muun muassa Porissa ja Helsingissä. Noora Tommila & Ilona Jokinen duo esittää Nooran omia ja Kauko Röyhkän “antamia” kappaleita. Kokoonpanossa ovat kontrabasso, kitara/piano ja laulut. Kappaleiden sovitukset ovat tunnelmallisia ja melko minimalistisia.

Illan kolmas porilainen akti on kitaristi ja lauluntekijä Tuomas Niskasen johtama folk-rock kvartetti Veli Kurki. Yhtyeen riveistä löytyy Eleanoora Rosenholm- sekä Rättö ja Lehtisalo –yhtyeiden musikanetteja. Bändi yhdistelee musiikissaan vaikutteita 60- ja 70-luvun progesta, folkista ja pop-musiikista. Veli Kurjen universumissa voi aistia myös kaikuja slaavilaisesta surumielisyydestä, Tove Janssonin satumaailmoista ja suomalaisesta kansallisromatiikasta.

Talon-DJ-miehenä toimii monessa legendaarisessa porilaisyhtyeessä kitaraa sielukkaasti soittanut Jyrki Laiho. Kitaroinnin lisäksi mies on perustanut arvostetun Karkia Mistika -levy-yhtiön vuonna 2002 ja julkaissut kymmenen vuoden aikana toistakymmentä pitkäsoittoa. Laiho on Porin luottomies erilaisten d-i-y tapahtumien DJ:nä ja miehen repertuaari onkin varsin laaja.

KEIKKA
La 25.5.2012 Helsinki, Kulttuuriareena Gloria

LIPUT
Liput 10€ + toim. kulut, ennakko Tiketti

Mahdollisesti jotain samankaltaista