Pori Jazz trimmasi konseptinsa

Viime aikojen Pori Jazz -otsikot kertovat osuvasti digiaikakauden uutiskriteereistä. Ahkerien klikkausjournalistien ansiosta koko Suomi tietää, että jazzeille ei sovi enää tuoda omia juomia edes sivistynyttä piknikmeininkiä varten. Sen sijaan harva media on noteerannut, että maamme suurimpiin kuuluva kesätapahtuma on muokannut koko konseptinsa uuteen uskoon.

Tämänvuotinen Pori Jazz ei ole Kirjurinluodon pääkonserteista ja lukuisista klubi- ja konserttisalikeikoista koottu mosaiikki, vaan musiikki on keskitetty lähes kokonaan Kirjurinluodolle. Rockfestareilta tuttuun tapaan valtaosa ohjelmasta aukeaa yhdellä päivälipulla.

Festivaalin taiteellinen johtaja Mikkomatti Aro pitää uutta konseptia luonnollisena kehityssuuntana, jota kohti Pori Jazz olisi voinut edetä jo aiemminkin.

”Haluamme tarjota entistä enemmän vastinetta pääsylipun hinnalle, minkä lisäksi yhtenä pyrkimyksenä on ollut jazzin painoarvon kasvattaminen Kirjurinluodon konserteissa”, Aro sanoo.

Tähtäimessä nuorennusleikkaus?

Konseptiuudistuksen myötä Pori Jazz rinnastuu selvemmin suuriin rock- ja pop-festivaaleihin, kuten Flow’hun ja Ruisrockiin. Kirjurinluodolla kuullaan nyt yhden päivän aikana neljän tai viiden esiintyjän sijasta 13 kokoonpanoa kolmella eri lavalla. Nimekkäimmät tähdet, kuten Bob Dylan, Patti Smith ja Suzanne Vega sopisivat profiilinsa puolesta luontevasti myös Ruissaloon tai Suvilahteen – tai ovat Pet Shop Boysin ja Hurtsin tapaan jo jommassakummassa vierailleet.

PSBElecUSPosterALT

Synapopin legenda Pet Shop Boys vetoaa laajasti eri väestösegmentteihin.

Uudistunut Pori Jazz houkuttelee varmasti länsirannikolle nuorta urbaania festarikansaa. Ohjelmiston legendakärkikin lienee tätä ajatellen vain eduksi. Viimeistään nyt onkin aika unohtaa ennakkoluulot jazzeista turhan tyyriinä keski-ikäisten pönötystapahtumana. Laajentunut musiikkitarjonta ei näy ainakaan hinnoissa, vaan lipun Kirjurinluodolle saa samaan hintaan kuin viime vuonnakin. Päivälippu onkin äkkiä erittäin kilpailukykyinen esimerkiksi jatkuvasti kallistuvaan Flow’hun verrattuna.

Ennakkotietojen mukaan Pori Jazzin liput ovat menneet kaupaksi aiempia vuosia paremmin, mikä loiventaa myös tapahtuman sääriskiä. Tutun LP-teltan kaltaista katettua tilaa ei nimittäin Kirjurinluodolta tänä vuonna löydy, mutta elävä musiikki jatkuu konserttipuistossa aiemmasta poiketen jopa puoli kahteen. Vesisateen liottama festarivieras alkaa kuitenkin viimeistään auringon laskiessa suunnitella siirtymistä taivasalta suotuisampiin olosuhteisiin.

Mikkomatti Aro huomauttaa, että festivaalin lipunmyynti on ollut aiemminkin Kirjurinluodon varassa – sääriskeineen päivineen. Pääkonserttien tuotoilla on paikattu tappiollisten iltaklubien, kuten mainitun LP:n pyörittäminen. Aro näkee, että keskittämisen myötä festivaalin talous on itse asiassa vahvemmalla pohjalla.

”Vanha tapa Pori Jazzin toteuttamiseen tuntui jo turhankin riskialttiilta. Keskitimme nyt paukkujamme Kirjurinluotoon ja saimme kasaan musiikkitarjonnan, jollaista Pori Jazzin yksittäiset konsertit eivät ole aiemmin kyenneet tarjoamaan.”

Maailmanluokan jazzkattaus

Kirjurinluodon yleisömagneetit edustavat tuttuun tapaan pop- ja rock-musiikkia, mutta Porissa ei ole vieläkään unohdettu jazzia. Itse asiassa taiteellinen johtaja Aro ei puhu lämpimikseen, vaan tarjonta on tasokkaampaa kuin vuosiin. Entinen päänäyttämö Lokkilava tekee paluun 10 vuoden tauon jälkeen ja keskittyy eksklusiivisesti festivaalin nimikkogenreen.

JohnScofieldUberjam1

Kitaristi John Scofield tuo Poriin sähköisen Überjam Bandinsa.

Jazziksi luokiteltavia artisteja kuullaan Lokkilavan ohella isommillakin lavoilla, ja nimilista on samaa kaliiberia kuin Euroopan muilla suurilla jazzfestivaaleilla. Mulatu Astatken, Larry Carltonin, Tigran Hamasyanin, Dave Hollandin, Christian McBriden, Pharoah Sandersin ja John Scofieldin kaltaiset kansainväliset tekijät antavat sen verran valinnanvaraa, että jazzpuristin on helppo halutessaan skipata hurtsit ja petshopboysit.

Iltaklubit pyyhitty ohjelmakartalta

Myös jazzin ystävät saavat nyt entistä enemmän samalla lipulla, mutta varjopuolena ohjelmasta puuttuvat kokonaan ulkomaisten artistien klubi- ja konserttisalikeikat. Esimerkiksi intensiivisestä tunnelmastaan kiitelty Porin Teatteri jää jazzviikolla tyhjilleen. Iltaklubeista nauttivat joutuvat tyytymään yhteensä muutaman sata kuulijaa vetävien Café Jazzin ja Klubi Gardenin pääasiassa kotimaiseen antiin.

Oman aukkonsa ohjelmatarjontaan jättävät myös kokeelliseen jazziin keskittyneet Ultra Music -konsertit. Kirjurinluodon ohjelmisto pysyttelee melko lähellä valtavirtajazzia, mutta Ultran poisjäännistä harmistuneet toivottavasti löytävät monipuolisesta ja kansainvälisestä tarjonnasta kuulemisen arvoisia artisteja .

Mikkomatti Aro myöntää, että tämän vuoden ohjelmistoa suunniteltaessa on jouduttu tekemään kipeitäkin päätöksiä, mutta ilman niitä aiempaa mehevämpi jazzkattaus ei olisi mahdollinen. Hän lupaa myös Ultra Musicin hengen säilyvän Porissa. ”Minulle on henkilökohtaisesti sydämenasia, että Pori Jazz tarjoaa myös kuulijansa haastavaa jazzia”, Aro vakuuttaa.

Keskivertokävijä näyttäisi ainoastaan voittavan musiikin keskittyessä Kirjurinluodolle. Jazzviikon ohjelmaa ei enää ole pirstottu kymmeniin yksittäisiin konsertteihin, mutta tarjonta on laadukasta kautta linjan. Kirjurille on haalittu sopivassa suhteessa meganimiä, jazzia ja nousevia kykyjä, kuten tyylikäs 2010-luvun fuusioryhmä  Snarky Puppy ja laulajalupaus Lulu James. Jatkuvuutta festivaalilla edustaa jokirannan jazzkatu ja sen jo viime lauantaina startanneet lukuisat ilmaiskonsertit.

Snarky-Puppy-Lamp-3

Snarky Puppyn voisi kehua tehneen fuusiojazzista jälleen salonkikelpoista, jos kollektiivi vain suostuisi mahtumaan genremääritelmiin.

Piknikperinteistä pidetään kiinni

Palataanpa lopuksi aiheeseen, jonka iltapäivälehdetkin tietävät uppoavan kansaan: kuningas alkoholiin. Median paisutteleman mehukohun pyörteissä on nimittäin jäänyt huomaamatta, miten sitoutuneesti Pori Jazz pyrkii Kirjurinluodon pikniktunnelman säilyttämiseen. Areenan takakaarteen nurmesta tehdään kokonaisuudessaan anniskelualuetta, jonne saa entiseen malliin kantaa mukanaan omat eväät ja istuimet. Konsertista nauttimista helpottavat kiertävät virvokemyyjät, ja festivaalin nettisivuilla jopa lupaillaan, että jazz-virvokkeista ei joudu pulittamaan kaikkein suolaisimpia festarihintoja.

Ainakin lähtökohdiltaan järjestely eroaa edukseen perusfestareista, joiden anniskelukarsinoissa saa siemailla seitsemän euron keskioluttuoppeja turvallisen etäisyyden päässä kaikesta musiikista. Mikkomatti Aro myöntää kuitenkin, että anniskeluratkaisun toimivuuden näkee lopullisesti vasta käytännössä, samoin kuin koko uudistuneen festivaalin vahvuudet ja heikkoudet. Paluuta vanhaan ohjelmapalapeliin ei jatkossa ole, mutta esimerkiksi uusien konserttipaikkojen esittelyä taiteellinen johtaja ei sulje pois.

”Ensi vuoden konsepti lyödään lukkoon vasta alkusyksystä. Joka tapauksessa tulemme varmasti jatkamaan sillä linjalla, joka tarjoaa isoimman muutoksen tähän vuoteen liittyen: Kirjurinluodon lipulla saa nyt kuultavakseen 13 artistia per päivä, kun vastaava luku oli aiemmin neljä. Myös kotimaista ja kansainvälistä jazzia esitellään sellainen määrä, että missä muualla Suomessa pääsee kiinni vastaavaan tarjontaan?

Pori Jazz 12.–20.7.2014

Pääkonsertit Kirjurinluodolla 17.–19.7., liput alk. 70€

To 17.7. mm. Bob Dylan, Suzanne Vega, Larry Carlton ja Pharoah Sanders Quartet
Pe 18.7. mm. Pet Shop Boys, Hurts, George Clinton & Parliament Funkadelic, Mac Miller ja Snarky Puppy
La 19.7. mm. James Blunt, Patti Smith, Jamie Cullum, Zara McFarlane ja Pariisin kevät