Pop-ooppera Islannin tapaan – Iceland Airwaves 2012, osa 2

Pienen reykjavikilaisen sisäpiirin viikonlopputapahtumana alkanutta Iceland Airwaves -festivaalia juhlittiin totuttuun tapaan taas loka- ja marraskuun vaihteessa. Festivaalin toinen ja kolmas päivä tarjosivat ihania off venue –keikkoja, yllätysrakastumisia täysin tuntemattomiin esiintyjiin sekä pop-oopperan Islannin tapaan.

TORSTAI 1.11.2012

Olafur Arnalds

Olafur Arnalds

Toinen päivä starttasi vähän syrjäisemmältä KEX-hostellilta, missä keskellä parasta lounasaikaa esiintyi Ólafur Árnalds sellistin ja viulistin kanssa. Tilava aula oli täynnä ihmisiä jo reilu puoli tuntia ennen esitystä. Reiluuden nimissä (ja Árnaldsin toiveesta) yleisö kuitenkin istuutui nauttimaan musiikista, ja antoi kaikille mahdollisuuden nähdä lavalle, joka olikin vain nurkkaus ilman koroketta. Sydäntä viiltävän kauniin musiikin lisäksi tuo uniikki keskipäivän tuokio koostui radiojuonnoista, äänenavauksesta yleisölle, katosta roikkuvista linnunhäkeistä, kirjoista, täytetyistä eläimistä ja hassuista välispiikeistä, jotka valottivat kauniiden kappaleiden taustoja. Nyt tiedän, että surullisten ja kauniiden kappaleiden ei tarvitse kertoa rakkaudesta tai olla kauniin luonnon inspiroimaa, vaan ne voivat olla yhtä hyvin kylpyamme-mainosbiisejä tai kertoa puolalaisista huonoista teistä ja krapulasta.

Tungosta ja intiimiä tunnelmaa tarjoiltiin myös myöhemmin illalla tutulla sisäpihalla Hressóssa, missä tärppilistalta ylivedettiin kanadalainen Half Moon Run. Livenä yhtye vastasi odotuksia, mutta odotettu korniustekijä toimi lavalla vielä paremmin. Yhtye aiheutti livenäkin ristiriitaisia tuntemuksia, kun jääkiekkoilijalta näyttänyt pitkätukka keräsi eturivin täyteen huokailevia tyttöjä, käynnisti kappaleen voihkaisemalla muutaman kerran mikrofoniin ja aloitti jumalattoman kovan sävellyksen esittämisen, vei sen antamuksella loppuun ja riisui hikisenä ruutupaitansa pois. Keikan jälkeen ryntäsin merchandise-tiskille ostamaan vinyylin ja paidan, joten särmäkkyys taisi toimia.

Half Moon Run

Love & Fog

Monien keskinkertaisten keikkojen jälkeen lähdin katsomaan uudestaan edellispäivän uutta rakkautta Gang Relatedia, mutta Amsterdam-baarin yllättäjäksi nousikin täysin tuntematon Love & Fog -sivuprojekti Jón Þórilta ja Axel Árnasonilta. Kahden miehen synkkä kasarielecronica taipui lavalla post-punkin kautta Depeche Modelle kumartavaksi kraut-popiksi, ja keikan ainoaksi miinukseksi jäi sen naurettavan lyhyt pituus. Biisejä kuultiin hädin tuskin ep:n vertaa, kun yleisö jäi varmasti odottamaan kieli pitkällä jo debyyttipitkäsoittoa.

Tien toisella puolella ilta jatkui vieläkin synkemmissä ja jumittavammissa meiningeissä, kun Gamli Gaukurinnissa lavalle ratsasti todellinen musta hevonen Sudden Weather Change. Myöhäisillan väsyneessä tunnelmassa yleisö jaksoi hädin tuskin heilua vielä mukana, kun lavalla päästeltiin höyryjä toden teolla. Sonic Youthia, My Bloody Valentinea, Deerhunteria ja post-rockia huokunut soundi hurmasi siinä määrin, että yhtyeen uusin Sculpture-levy lähti kotiinviemisiksi, ja on sittemmin osoittaunut täydelliseksi levyksi syysiltoihin.

PERJANTAI 2.11.2012
Aikataulujen perässä hengästyneenä juosseena päätin liikkua perjantaina keikoilla intuition ehdoin, kunhan vain löytäisin tieni pikkutunteilla Harpaan katsomaan erästä tanskalaista bändiä. Niin perjantai kuluikin. Sattumalta sain käteeni vieläpä lappusen, jolla pääsi sisään Cheek Mountain Thiefin järjestämään hulabaloo-iltaan Reykjavikin Gamla Bíón oopperatalolla. Minulle jäi epäselväksi, oliko tapahtuma salainen levynjulkkarikeikka, off venue -kekkerit, virallisen ohjelman esitys erikoislipulla vai jotain muuta, mutta konserttisarjasta tuli ehdottomasti koko festarin huippuhetkiä.

Bartones

Bartones

Cheek Mountain Thief

Cheek Mountain Thief

Ilta oli rakennettu Tunng-yhtyeestä tutun Mike Lindsayn Cheek Mountain Thief –bändin ympärille. Ennen pääesiintyjää lavalla vieraili keskiviikkona hurmannut Sin Fang soolona, Islannissa supersuosiosta nauttiva Mugison, Mr. Silla -poppoon lempeä-ääninen vokalisti Silla sekä monikymmenpäinen Kaffibarinn –kapakan mieskuoro Bartones. Lopulta ilta huipentui Cheek Mountain Thiefin esitykseen, jossa edellä mainitut lämmittelijätkin antoivat panoksensa Sin Fangia lukuunottamatta. Parhaimmillaan lavalla keikkui yli 40 henkeä luomassa suurta ja kaunista esitystä. Napakympin show muistutti monella tapaa Sufjan Stevensisä, vaikka Lindsaylla tuntuikin olevan jalat tukevammin maassa. Villasukissa ja kumisaappaissa.

Myöhemmin illasta löysin tieni vielä monille keikoille, jotka olivat erinomaisia nekin, mutta oopperan lavalla nähdyn jälkeen suuriin tunteisiin ei pystynyt enää kuin tanskalainen The Eclectic Moniker, jota olin illalta eniten odottanutkin. Seitsenhenkinen bändi olisi sekin sopinut oopperatalon lavalle, vaikka Harpastakin penkit kyllä löytyivät. Bändi yllytti ihmiset nousemaan tuoleiltaan tanssimaan ja hyökkäsi itsekin yleisöön sheikkaamaan. The Eclectic Monikerin pääsiäissaaritunnelma ja karismaattiset muusikot päättivät harhailuperjantain odotetun positiivisesti, vaikka yhtyeen uudet kappaleet kuulostivatkin ikävän tasapaksuilta.

Lue raportin viimeisestä osasta mm. kotimaisten Rubikin ja Siinain keikoista, sekä Sigur Rósin johtamasta huipennuksesta tapahtumalle.


Mahdollisesti jotain samankaltaista