Planeetta 9 : Koivut – Debyytti EP tehokkaasti imuttavaa, melankolista riffirockia.

(Omakustanne 2017)

2016 perustettu Helsinkiläis-hämeenlinnalainen riffirock-nelikko Planeetta 9 julkaisi loppuvuodesta neljän kappaleen mittaisen debyytti EP:nsä Koivut. Yhtyeen soitantopolitiikka nojaa päällisin puolin Black Sabbathin ja Trio Niskalaukauksen juurihoitamiin, CMX:ään kallellaan oleviin raskasriffeihin ja mm. Weeping Willowsin tyylittelemään, tummaan melodraama-maalailuun.

EP:n avaava, nätisti groovava raskas-slovari Kaunista Kipua on kieltämättä pirun tarttuva pop-rock-pala kaikessa kryptisessä siirappisuudessaan. Toisena seuraava, dramaattisen ja raadollisen popin rajamailla keikkuva, jossain määrin kitaraosuuksiensa osalta Skeleton Skeletron –albumin aikaisen Tiamatin mieleen tuova Luinen Syli tamppaa ammattitaidolla toteutetun kuuloisesti, vaikka hieman yksipuolisesti ja tarttuvimpien osiensa suhteen turhankin hartaalla meiningillä. Välisoitolta ja EP:n päätösbiisin introlta vahvasti tuoksahtava, shamanistisella jylinällä ja aasialaistyyppisellä kurkkulaululla alkava EP:n nimibiisi tuo kokonaisuuteen mukaan eksoottisia sävyjä, joiden päällä Don Huonot-tyyppinen melodinen laulu, puhaltimin ja klassisen kitaran näppäilyllä tyylittely on avausraidan lisäksi EP:n omaleimaisinta ja vaikuttavinta antia. Päätöskappale Kylmän Auringon alla on aika perus-kauraa raskaamman suomirockin harrastajalle. Raskas-sanan voi oikeastaan unohtaa tässä vaiheessa. Hidastelevaa suomi-melankoliaa särökitaroilla taidokkaasti imetyillä pop-vivahteilla; hyvin blandattuja Neljä Ruusua-, Amorphis– ja Viikate-suuntaisia melodiakuljetuksia, äänimaisemaa ja mahtipontista paisuttelua ärjyntöineen mukaan, niin pahasti ei voi mennä pieleen.

 

Neljä biisiä, tai oikeastaan kolme ja puoli on vielä aika suppea kuva Planeetta 9:n kaltaiselta, päällisin puolin asiansa erittäin hyvinkin hallitsevalta nelikolta. Yhtyeen vahvuudet ovat eittämättä musiikillisella puolella ja biisien maustamisessa paikoin aivan huipputason sovitusratkaisuihin. Biisien perusrakenteita kuorruttavat tyylitajuisesti ripotellut, progahtavat aksentit ja muut pikku-kikat, jotka rikkovat popimmissa kohdissa konventionaalisuuden tunnetta. Yhtyeen laulaja Jukka Salolla on miellyttävän omalaatuinen ja useaan ympäristöön soveltuva, tunnistettavalla vibratolla varustettu laulusoundi, joka muistuttaa jossain määrin Happoradion laulaja Aki Tykin radioystävällisiä sävyjä.

Yhtyeen kehitys-osa-alueet ovat puolestaan kappaleiden liiallisen raskas-soutuisuuden alleviivaamisen minimoiminen ja paikoin kehnot, jopa pateettisen puolelle lipsuvat sanoitukset, joista “Kylmän Auringon Alla/ Ei päätäni helli kukaan / Ei vuokseni itke kukaan” on EP:n kiusallisinta kuunneltavaa sinällään muuten asiallisen biisin kantavana tekstinä.

Kauttaaltaan toivoisin Planeetta 9:n kaltaiselta, erittäin kehityskelpoiselta yhtyeeltä selkeästi rohkeampaa, intensiivisempää ja ennalta arvaamattomampaa otetta soittoon ja muuhunkin ilmaisuun, ettei kryptisyyden syövereissä lajityypilliset kliseet vesitä hyvin tehtyä, tyylikästä pohjatyötä. Myös pykälän verran vaarallisempaa otetta ja musiikillista hyökkäävyyttä kaipaisin soitannollisesti (ja laulun osalta) näinkin kovatasoiselta yhtyeeltä kuin mitä Planeetta 9 on.  Ehkäpä tulevaisuudessa pitkäsoittolevyä suunnitellessaan Planeetta 9 joutuu miettimään kuinka monipuolistaa ja syventää ilmaisuaan niin, että musiikin mielenkiinto säilyy läpi pidemmän levykokonaisuuden. Matka pois mukavuusalueelta tekee varmasti hyvää, ja sitten se vanha klisee: “Kill Your Darlings”. Päälle sitten vaan pirusti töitä. Silloin yhtyeeltä voi odotaa mitä vaan.  – Seuraavaa tuotosta innolla odotellessa.

3/5