Pitkän linjan indiepoppari Yo La Tengo ensi kertaa Suomeen

UPDATE: 25.4. Keikkapaikka on vaihtunut Nosturista Korjaamolle.


Lähes 30-vuotisen uran luonut indie-musiikin kestosuosikki Yo La Tengo saapuu loppusyksystä viimeinkin Suomeen. Tammikuussa viimeisimmän albuminsa julkaissut yhdysvaltalaisbändi esiintyy Nosturissa lauantai-iltana 16. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 19. huhtikuuta.

New Jerseyssä vuonna 1984 perustettu Yo La Tengo kuuluu Sonic Youthin, Pavementin, Guided by Voicesin tavoin amerikkalaisen indie-musiikin keskeisiin nimiin. Muun muassa Beach Housen ja Grizzly Bearin kaltaisille yhtyeille esikuvana toimineen trion ytimen muodostaa lauluvastuut jakava aviopari Ira Kaplan (kitara) ja Georgia Hubley (rummut), ja 90-luvun alkuvuosista lähtien kokoonpanon on täydentänyt basisti James McNew.

Yo La Tengo saavutti asemansa vaihtoehtomusiikkia seuraavan yleisön ja kriitikoiden lempiyhtyeenä ”President Yo La Tengo” -albumin (1989) myötä, ja bändin mainetta ovat vain lisänneet lukuisat arvostelumenestykset, kuten ”I Can Hear the Heart Beating as One” (1997) ja ”And Then Nothing Turned Itself Inside Out” (2000). Tällä hetkellä Yo La Tengo on ajankohtainen tammikuussa ilmestyneen, järjestyksessään jo 13. pitkäsoittonsa tiimoilta. Tuottaja John McEntiren (mm. Stereolab, Teenage Fanclub) johdolla äänitetty ”Fade” saavutti bändin historian korkeimman listasijoituksen Yhdysvaltojen Billboard-listalla.

Omien levytystensä ohella Yo La Tengo on tehnyt yhteistyötyötä Yoko Onon ja Daniel Johnstonin kaltaisten artistien kanssa, säveltänyt paljon elokuvamusiikkia, soittanut vierailevana artistina Simpsonit-sarjan tunnusmusiikin, esiintynyt Velvet Undergroundina ”I Shot Andy Warhol” -elokuvassa sekä lahjoittanut satoja tuhansia dollareita hyväntekeväisyyteen.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Nuorgamin ja Stupido-Shopin kanssa.

KEIKKA
La 16.11.2013 Helsinki, Korjaamo Nosturi

LIPUT
Myyntiin pe 19.4.2013 klo 9.00
Alkaen 32 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti