Pet Shop Boysin keikka siirtyy Kaisaniemestä Helsingin Jäähalliin

Pet Shop Boysin, Hurtsin, Faithlessin Sister Blissin ja Daruden konsertti 2. elokuuta siirtyy Kaisaniemen puistosta Helsingin Jäähalliin.

“On hyvin ymmärrettävää, että elokuun alussa ulkoilmakonsertissa ei pystytä tarjoamaan yleisölle täyttä Pet Shop Boysin shown elämystä, joka sisältää filmiprojektointia, taideinstallaatioita sekä upeaa valo- ja lasersuunnittelua. Tämä mielessämme konsertti on päätetty siirtää sisätiloihin, jossa yleisö pääsee kokemaan hienon esityksen sen täydessä mittakaavassa”, promoottori Kalle Keskinen kertoo,

Pet Shop Boys on muokannut viimeisen 20 vuoden aikana live-esiintymisistään ainutlaatuisia, jopa pop-musikaalin tai -teatterin mitat täyttäviä kokemuksia yhdessä luovien alojen eri huippunimien kanssa. Yhtye on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Derek Jarmanin, David Aldenin sekä David Fieldingin kanssa, ja yhtyeen vuosina 2009–2011 nähty Pandemonium-areenakiertue arvioitiin The Timesissa viiden tähden arvoiseksi “lumoavaksi vuoden pop-spektaakkeliksi”. Niin ikään The Independent -lehti on painottanut sitä, miten Pet Shop Boys on osoittanut urallaan sen, että pop-musiikki ja korkeakulttuuri eivät ainoastaan voi elää rinta rinnan, vaan ne voivat myös muodostaa yhdessä jotain täysin erityislaatuista.

KEIKKA
2.8.2018 Jäähalli, Helsinki

Kaikki Kaisaniemen tapahtumaan ostetut liput käyvät myös jäähallin konserttiin ilman lipun vaihtoa.

Jäähallin konsertin lipunmyynti alkaa Tiketissä ja Lippupisteessä tämän viikon perjantaina 13. heinäkuuta, jolloin permannon seisomapaikkojen lisäksi myyntiin tulevat myös katsomojen istumapaikat.

Halutessa ostetut liput voi palauttaa lippukauppaan, josta lippu on hankittu. Liput tulee palauttaa ohjeiden mukaan 23.7. klo 12.00 mennessä.