Pentagram saapuu Jyväskylään Jelmun synttäreille

Amerikkalainen doom-legenda soittaa Jyväskylän Lutakossa tiistaina 10. marraskuuta. Uusi albumi kaupoissa 28. elokuuta.

Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock’n’rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä. Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye ei kuitenkaan saanut levytyssopimusta, mistä syystä se lopetti toimintansa vuonna 1979.

1980-luvun alussa Bobby Liebling kokosi uuden Pentagram-kokoonpanon ja debyyttialbumi näki päivän valon vihdoin vuonna 1985. Toisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 1987 Pentagram hajosi.

Vuodesta 1993 alkaen Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita kertoja uudelleen vaihtelevilla kokoonpanoilla, joista nyt Suomeen saapuvassa soittavat maestron lisäksi klassisilla Pentagram-albumeilla kitaroiva Victor Griffin, basisti Greg Turley ja rumpali Pete Campbell.

Marraskuun ainutlaatuinen keikka Lutakossa soi Jelmu ry:n 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja esittelee samalla uudistuvan Pentagramin: klassikkobändi julkaisee Curious Volume -albumin 28. elokuuta 2015.

KEIKKA
ti 10.11.2015 Jyväskylä, Lutakko

LIPUT
Tiketti 27 e + toimituskulut
www.jelmu.net 27 e/25 e (halvempi hinta Jelmun jäsenille)
Ennakkomyynti alkaa ma 27.7. klo 9