Pekko Käppi & K:H:H:L : Väärä Laulu – Koskettavaa kudonta ja mieltä ylentävää kuunneltavaa.

(Svart Records 2019)

 

Kolmanteen albumiinsa asti päässyt Pekko Käppi & K:H:H:L ei tällä tulemallaan säästele. Juurevan, perinnetietoisen juurifolkin tutkimusmatkailijana tunnettu Käppi on erään hurmoksellisen, Portugalissa soittamansa festivaalikeikkansa jälkimainingeissa tullut päätökseen rekrytida rinnalleen ehdan, nelipäisen, rock-yhtyeeksikin miellettävän musiikillisen yksikön. Käppi yhdessä luottokitaristi-urkuri-perkussionisti Tommi Laineen kanssa ovat suurilta osin kirjoittaneet yhteistyössä albumin kappaleet. Kappaleisiin on tullut uutuutena mukaan harkittua popahtavaa tarttuvuutta, mm. Neil Youngista muistuttavaa, puhdasveristä rock ‘n roll -juurihoitoa yhdistettynä Käpille tutumpaan, shamanistisia syvyyksiä tavoittelevaan folkiin ja ajoittain myös King Crimsonin suuntaisesti aaltoilevaan ja muljahtelevaan kokeellisuuteen.

 

“Väärä laulu” -albumin tyylillä ja taidolla sävelletyt osaset soivat ilmavasti hienosyisesti rakennettujen sävellysten varassa. Vaikka paikoin Käpin laulutyyli lähenteleekin Pariisin Kevään Arto Tuunelankin harrastamaa, imelänsorttista pehmoilua, soi Käpin nelikko kokonaisuutena komean luontevasti, ihan omien eväidensä voimin. Albumin kappalemateriaali on tasaisen vahvaa, joista etenkin edukseen nousevat vaikuttavasti albumin avaava, huikean pehmeästi vyöryttävä soft rock-korvamato “Ikoni”, hiipien etenevä mutta kertsissään ankarasti rokkaamaan räjähtävä “Hullu Kukko”, hyytävän kolkosta länkkärileffasoundtrackista muistuttava nimkkobiisi ja Eric Peltoniemen amerikansuomalaisista kappaleista (varsinkin A.J. Annilan ohjaaman Ikitie-leffan soundtrackin kappaleista) muistuttava, hieno kantri-folk “Musta Kimppu”.

 

Albumin loppupään kappaleet ovat oikein kelvollisia nekin, joskaan eivät aivan yhtä lennokkaasti tajuntaan kolahtavia kuin alkupään kappaleet. Näistä kuitenkin Tuomari Nurmion sävelarkulta olennaisimmilta osiltaan lainattu “Kivittäjä” ja hauraan kaunis Joan Baezin melankolisen, akustisen kudonnan mieleen tuova groovepala “Suruvaippa” nousevat albumin parhaimmistoon. “Nousuvesi” on hienoa kitarasooloa lukuunottamatta aika tylsästi jyystävä standardi jytärock. Lyyrisellä puolella kappaleissa pohdiskellaan ihmisyyden moniulotteisuutta varsin miellyttävillä ja älykkäästi rakennetuilla kielikuvilla eikä sorruta pateettisuuksiin eikä latteuksiin.

Kokonaisuudessaan “Väärä Laulu” -albumilla on oikein onnistuneet hetkensä ja sitten pari tasapaksummaksi jäävää kappaletta. Sen sävellyksellinen, sovituksellinen, soitannollinen ja tuotannollinen puoli on joka tapauksessa todella hyvässä jamassa, joten kokonaisuutena se on miellyttävää ja mieltä ylentävää kuultavaa. Kolmen ja puolen pinnan, uljaasti omillaan seisova levykokonaisuus.

 

4/5

 

Pekko Käppi & K:H:H:L kiertueella:

 

13.4. Oulu, Tuba

18.4. Turku, Dynamo

19.4. Jyväskylä, Vakiopaine

20.4. Henry’s Pub, Kuopio

10.5. Lappeenranta, Nuijamies